Sivun toiminnot

Uutta väriä luottamuselimiin

Syksyn seurakuntavaalien ehdokkaiden etsintä on käynnistymässä. Vaaleissa on ensi kertaa mukana Tulkaa kaikki ‑liike, joka yhdistää kirkon uudistusmielisiä

Seurakuntavaaleissa ovat perinteisesti olleet mukana erilaiset seurakuntaväen listat, poliittiset puolueet ja herätysliikkeet. Vaalit on pidetty matalalla profiililla. Valtakunnallinen äänestysprosentti oli vuoden 2002 vaaleissa koko maassa 14 ja Vantaalla 6,3.

Vaaleihin on tulossa uutta eloa ja kirkkopoliittista keskustelua, kun kirkon uudistusmielisiä yhdistävä Tulkaa kaikki -liike on lähtemässä niihin mukaan. Viime syksynä pääkaupunkiseudulla alkunsa saanut liike on nopeasti laajentanut toimintansa valtakunnalliseksi.

Liikkeen internet-sivuilla on noin 500 kannattajan lista, joukossa vajaat parikymmentä vantaalaista.

Yksi liikkeen perustajista on teologiaa opiskeleva Henri Järvinen, joka kertoo "ajautuneensa aktiiviksi". Rekolassa asuva Järvinen on liikkeen toimintaryhmän jäsen ja Vantaan vaalikoordinaattori.

Hänen ajatuksiaan kuuntelee kiinnostuneena myös seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa ensimmäistä kauttaan istuva uskonnonopettaja Sanna Heikurinen Rekolan seurakunnasta.

Rakkauden, ei tuomion yhteisö

Järvisen mukaan Tulkaa kaikki -liike haluaa rakentaa kirkkoa, joka on entistä enemmän rakkauden ja oikeudenmukaisuuden yhteisö. Kirkon sanoman ja toiminnan pitää kohdata niin, että esimerkiksi naispuolisia pappeja ei enää syrjitä ja myös seksuaalivähemmistöillä on mahdollisuus elää sellaisina kuin ovat.

— Tarvitaan myös muutosta toimintatapoihin. Pitäisi palvella entistä enemmän tavallisia seurakuntalaisia, kirkon kastettuja jäseniä eikä vain niitä, jotka ovat aktiiveja. Tavallisten seurakuntalaisten ääni pitäisi saada kuuluviin myös kirkon päätöksenteossa. Nyt kirkossa on suuri valta sillä kymmenellä prosentilla väestöstä, jolla on kytköksiä herätysliikkeisiin, sanoo Järvinen.

Järvinen on huolissaan siitä, että konservatiivit muokkaavat sitä mielikuvaa, mikä ihmisillä on kirkosta. Jäsenkunnan enemmistön ääni on jotain aivan muuta, hän uskoo.

— Toki ymmärrän, että herätysliikkeiden ihmiset ovat aktiivisia ja toivotamme myös meidän liikkeeseemme tervetulleeksi ne herätysliikeihmiset, jotka hyväksyvät liikkeen tavoitteet. Yksi Tulkaa kaikki -liikkeen ajatus on sovinnollisuus. Pitäisi hyväksyä se, että kirkko on moniääninen yhteisö — aivan kuten koko kristinuskokin on alusta asti ollut monien tulkintojen yhteensulautuma, miettii Järvinen.

Hyviä ajatuksia, mutta…

Sanna Heikurinen kertoo allekirjoittavansa monet Tulkaa kaikki -liikkeen päämäärät. Hänellä on kuitenkin myös kriittisiä huomautuksia.

— Itsensä määritteleminen uudistusmielisten yhteisöksi herättää heti kysymyksen, mikä pienryhmittymä kirkkoon nyt on tulossa. Jos tällaista kirkkopoliittista linjaa lähdetään seurakunnassa johdonmukaisesti ajamaan, syntyy myös vastakkainasettelua, halutaan tai ei. Mutta toisaalta en pidä sitä niin kauheana. Ei sen pelossa ainakaan kannata tinkiä omien ajatusten esittämisestä ja epäkohtien tuomisesta esille.

Heikurisen mukaan samoja asioita voi ajaa myös hänen nykyisessä ryhmässään eli avoimessa ryhmässä. Siksi ei tarvitse lähteä Tulkaa kaikki -liikkeen vaalilistoille. Toisaalta hän huomauttaa, että paikallistasolla harvoin tulee esille suuria linjakysymyksiä, useimmiten kyse on arkisista käytännön valinnoista.

— Mutta tietysti, kun pohditaan seurakuntien tulevien vuosien tavoitteita tai mietitään keitä ja miten kutsutaan mukaan toimintaan tai millaisia työntekijöitä valitaan, tällaisilla ideologisilla linjauksilla on merkitystä, sanoo Heikurinen, joka kirkkovaltuuston lisäksi on myös Rekolan seurakuntaneuvoston jäsen.

Järvinen uskoo siihen, että todellinen muutos lähtee aina ruohonjuuritasolta. Kirkkopoliittista puoluekuria ei tarvita, mutta päämääriä ja tavoitteita pitäisi pitää esillä muutenkin kuin vaalien alla.

— Tällaista keskustelua kyllä kaivattaisiin, mutta varsinkin valtuustotasolla siihen on ollut liian vähän mahdollisuuksia. Pitäisi olla enemmän vapaamuotoisia tilanteita luottamushenkilöiden kesken. Virallisissa kokouksissa tähän ei ole mahdollisuuksia, toteaa Heikurinen.

Omat listat vai ei?

Tulkaa kaikki -liike pyrkii saamaan ehdokkaitaan mahdollisimman monille eri listoille. Myös kokonaan omien listojen perustaminen on mahdollista, mutta Järvisen mukaan liikkeen avoimuuteen sopisi ajatus, että voi olla esimerkiksi jonkin puolueen listalla ja silti kannattaa liikkeen ajatuksia. Eri listoilla olevista liikkeen jäsenistä aiotaan kertoa äänestäjille internetissä liikkeen verkkosivuilla www.tulkaakaikki.net.

— Tietysti on tärkeää, että lista jolla ollaan mukana, ei ole ristiriidassa liikkeen tavoitteiden kanssa.

Heikurinen arvelee, että omilla listoillaan Tulkaa kaikki -liikkeellä olisi vahvempi neuvotteluasema, kun vaalien jälkeen aletaan jakaa paikkoja yhteiseen kirkkoneuvostoon ja erilaisiin johtokuntiin. Lisäksi se olisi äänestäjien kannalta selkeämpää. Jos ollaan monilla erilaisilla listoilla, tarvitaan yhteistyötä yli ryhmärajojen.

— Minusta on seurakuntien kannalta toivottavaa, että päättävissä elimissä on monenlaisia ihmisiä, eri tavoin ajattelevaa väkeä. Nuoria luottamushenkilöitä tarvitaan lisää ja heitä pitäisi valita tärkeisiin tehtäviin. Jos nuorille ei anneta vastuuta, niin millaista on kirkon päätöksenteko kymmenen vuoden päästä? kysyy Heikurinen.


Haluatko ehdokkaaksi?

Seurakuntavaalit pidetään marraskuussa. Niissä valitaan 12 000 luottamushenkilöä seurakuntien päättäviin elimiin. Vantaalla valitaan jäsenet yhteiseen kirkkovaltuustoon ja seitsemän seurakunnan seurakuntaneuvostoihin.Ehdokkaita asettavat valitsijayhdistykset. Ehdokkaaksi haluavan kannattaa ottaa selvää, millaisia ryhmittymiä seurakunnassa jo on. Mahdollista on myös koota kokonaan uusi ryhmä. Valitsijayhdistyksen perustamiseen tarvitaan 10 äänioikeutettua seurakunnan  jäsentä.

Vantaalla seurakuntavaaleissa oli vuonna 2002 mukana 417 ehdokasta. Yhteisen kirkkovaltuuston paikat jakautuivat  seuraavasti: avoin ryhmä 23, sosiaalidemokraatit 9, kokoomus 8, Hämeenkylän seurakunnan poliittisesti sitoutumattomien ryhmä 5, lestadiolaisten Kristilliset perusarvot  kunniaan ‑lista 2 ja nuorten aikuisten ryhmä IN.TO 1. Lisäksi sopuvaalilla valittiin 3 ruotsinkielisen seurakunnan edustajaa. Vihreiden Vihreät niityt ‑vaalilista ei menestynyt kirkkovaltuuston vaalissa, mutta sai paikan Tikkurilan seurakuntaneuvostoon.

Ehdokkaan on oltava konfirmoitu. Ehdokasasettelun päättymispäivänä 15.9. hänen on oltava vaaliseurakuntansa jäsen. 18 vuotta on täytettävä viimeistään 12.11. eli ensimmäiseen vaalipäivään mennessä.

Lisätietoa: www.vantaanseurakunnat.fi ja evl.fi/vaalit sekä oman seurakunnan kirkkoherranvirasto.

Pauli Juusela
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...