Kirkossa puhutaan paljon Jumalan valtakunnasta tai sen synonyymistä taivasten valtakunnasta. Näkökulmana on yleensä, millä tavalla Jumalan todellisuus näyttäytyy jo täällä maan päällä. Harvoin saarnan aiheena on iankaikkinen elämä — siis se, mikä meitä kuoleman jälkeen taivaassa odottaa.

— Luterilaisuudessa on sellainen linja näissä lopun ajan kysymyksissä, että sanotaan mieluummin liian vähän kuin liian paljon. Katekismuksessakin muistutetaan, että täällä maan päällä me ymmärrämme iankaikkista elämää vain vajavaisesti. Mutta kyllä iankaikkinen elämä on vahvasti esillä esimerkiksi virsikirjan lopun virsissä, sanoo Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen.

Saarisen mukaan luterilaisen kirkon näkemys taivaasta on samantapainen kuin lännen kirkoilla yleensä, eikä idän kirkkojen näkemyskään siitä juuri poikkea. Kirkkojen opetus saa aineksensa Raamatusta, josta löytyy monenlaisia kuvia ja näkyjä siitä, millaista iankaikkinen elämä tulee olemaan.

Raamatussa on taivaasta monenlaisia kuvia

Ilmestyskirjassa kerrotaan ylenpalttisesti kullalla ja jalokivillä koristellusta uudesta Jerusalemista. Taivaallisen kaupungin mittasuhteet ovat valtavat, jokainen sivu on 2300 kilometriä.

— Ortodokseille ja katolisille puhe taivaallisesta loistosta aukeaa ehkä paremmin kuin meille luterilaisille. Vaikka toisaalta pohjalaiset saattavat ajatella, että tuollaista siellä pitää olla, komiaa. Raamatun ajan ihmisten käsitykset siitä, mikä on hienoa, ovat vaikuttaneet näihin taivaskuviin.

Ilmestyskirjan taivaassa on läsnä myös paratiisi elävän veden virtoineen ja elämän puineen. Toisin kuin alkuperäisessä Edenissä, siellä ei ole käärmettä. Pahuuden lisäksi taivaasta puuttuvat kuolema, sairaudet, kärsimys ja kipu. Siellä Jumala pyyhkii ihmisten silmistä kaikki kyyneleet.

Taivas on valoa, rauhaa, iloa, yhteyttä, juhlaa ja täydellistä vapautta. Katolisen kirkon katekismuksen mukaan taivas on ihmisen lopullinen päämäärä ja syvimpien kaipauksien täyttymys, korkeimman lopullisen onnen tila.

Paljon hyvää on luvassa, mutta esimerkiksi merenkulkijat saattavat ihmetellä sitä, että Ilmestyskirjan mukaan taivaassa ei ole merta. Saarinen kuitenkin lohduttaa heitä toteamalla, että Raamatun kirjoittajille meri ei ollut erityisen positiivinen elementti, vaan pelottava kaaosvoimien paikka. Samoin kuin villi luonto, jota moni suomalainen saattaa jäädä Raamatun taivasnäyistä kaipaamaan.

— Jos englantilaiset olisivat kirjoittaneet Raamatun, merestä olisi varmaan positiivisempi kuva. Ja kesämökillään yksin viihtyvät suomalaiset ovat kyllä maailman kansojen keskuudessa melkoisia harvinaisuuksia. Kauhuelokuvatkin sijoitetaan usein metsään. Kaupunki edustaa Raamatun taivaskuvissa turvallista paikkaa, jossa on paljon ihmisiä. Sekin tosin voi olla suomalaisista pelottavaa, nauraa Saarinen.

Hääjuhlissa ei tarjoilussa kursailla

Saariselle itselleen läheisin kuva taivaasta on hääjuhla. Sen hän arvelee sopivan sekä city-ihmisille että maaseutua ja luontoa kaipaaville. Parisuhdeongelmien keskelläkin hääjuhlasta on yleensä hyvät muistot. Hääjuhlaan liittyy myös ajatus rakkaiden ihmisten läsnäolosta.

— Ihmisten taivaaseen liittyvissä odotuksissa keskeistä on, että siellä kohdataan rakkaat. Suomessa puhutaan erityisen paljon taivaasta kotina. Hääjuhlassa ovat läsnä lähimmät, mutta isoissa juhlissa on myös sukulaisia ja ystäviä, joita harvoin muuten näkee. Hääjuhla on kaikissa kulttuureissa iloinen tapahtuma, yhteyden juhla.

Ilmestyskirjassa kerrotaan Karitsan eli Jeesuksen häistä, jossa morsiamena on taivaaseen päässyt seurakunta. Taivaan esittäminen hääjuhlana on kuitenkin tuttua jo Vanhasta testamentista, Jesajan kirjasta.

— Kirjan 25. luvussa vietetään hääjuhlaa Siionin vuorella — vuori on Vanhassa testamentissa usein Jumalan läsnäolon paikka. Teksti kertoo siitä, että Jumala valmistaa pidot kaikille kansoille. Niissä pidoissa ei tarjoilussa kursailla, vaan tarjoillaan herkkuruokia ja parhaita laatuviinejä. Kun tuo syöminen, ja miksei hyvät viinitkin, ovat erityisen lähellä sydäntäni, niin tämä kuva on lähellä minun taivastoivettani.

Taivaassa katsotaan visio Deitä

Varsinkin lännen kirkkojen opetuksessa keskeisin taivaaseen liittyvä ajatus on Saarisen mukaan Jumalan katsominen, visio Dei tai visio beatifica Dei eli Jumalan autuaallinen näkeminen. Taivaassa ihminen voi vihdoin kohdata Jumalan kasvoista kasvoihin.

— Kun täällä istutaan television äärellä, siellä on päällä Dei-visio. Mutta se ei ole passiivista katselua, vaan aktiivista ja vuorovaikutteista puuhaa. Niin ajattelee esimerkiksi Tuomas Akvinolainen. Myös kirkkoisä Augustinus on korostanut sitä, miten upealta tuntuu, kun saa kokea yhteyden Jumalan iäiseen viisauteen. Kyllä ainakin minua teologina motivoi vastausten saaminen moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Jumalan katselemiseen sisältyy ihmisen perimmäisen tarkoituksen täyttymys.

— Sanotaan, että sielumme on levoton eikä saa rauhaa muuten kuin yhteydessä Jumalaan. Vaikka elämässä olisivat asiat kuinka hyvin, meistä usein tuntuu, että vielä jotakin puuttuu. Voisi ajatella, että tuo jokin saa vastauksensa paikassa, jossa me olemme vastapäätä Jumalaa, pohtii Saarinen.

Vaikka ortodoksit puhuvat jumalallistumisesta, katoliset Jumalan kaltaisuudesta ja luterilaiset elämästä Kristuksessa. Ihmisen persoona ei taivaassa sulaudu Jumalaan.

— Kristinuskossa uskotaan ruumiin ylösnousemukseen. Ylösnousemusruumis on kuitenkin erilainen, täydellinen, eihän se muuten olisi ikuinen. Minusta on myös luontevaa ajatella, että olemme siellä miehiä ja naisia. Onhan sukupuoli oleellinen osa identiteettiämme, sanoo Saarinen.

Ikuisuutta on vaikea ymmärtää

Taivaaseen sisältyy monia vaikeasti ymmärrettäviä ajatuksia. Saarista ei niinkään askarruta, onko taivaallinen Jerusalem kuution mallinen, vaan esimerkiksi ajatukset uudesta luomisesta ja ajattomuudesta.

— Myönnän, että en ole koskaan käsittänyt ikuisuuden ajatusta, vaikka olen sitä joskus työkseni pohtinut. Mutta on se varmaan jotakin muuta kuin kaiken toistumista ikuisesti samanlaisena kuin formula-ajoissa, jossa ajettaisiin samaa rataa päivästä toiseen. Se olisi pitkäpiimäistä, enkä usko, että taivaassa on tylsää.

Katekismuksessa todetaan, että Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan. Saarista kuitenkin askarruttaa, tapahtuuko tämä niin, että vanha luomakunta katoaa ikään kuin harjoituskappaleena olemattomiin.

— Yleensä teologit ovat ajatelleet, että uusi luominen on transformaatiota. Eli kaikkea ei luoda uudelleen tyhjästä, vaan ensimmäisen luomisen hahmo tulee uudeksi, pohtii Saarinen.

Pala taivasta maan päällä

Silloin kuin konkreettiset taivasnäyt menevät vaikeiksi, on parempi pysähtyä vaikkapa Jeesuksen vertausten äärelle. Niissä taivasten valtakuntaa verrataan peltoon kätkettyyn arvokkaaseen aarteeseen tai sinapinsiemeneen, josta kasvaa suuri puu. Joka tapauksessa taivas on jotakin arvokasta, jota kannattaa odottaa.

Eikä taivasta tarvitse pelkästään odottaa, vaan paloja taivaasta voi kokea jo maan päällä.

— Raamatussa todetaan, että taivasten valtakunta on tullut lähelle, se on keskellämme. Jotakin sen todellisuudesta näkyy esimerkiksi ehtoollispöydässä, jossa olemme jo osallisia taivaallisesta hääateriasta.

— Jeesuksen opetuksista käy myös ilmi, että taivasten valtakunta on kohdattavissa elämän arjen ohikiitävissä hyvissä hetkissä ja siellä, missä ihmiset tekevät toisilleen hyvää, kiteyttää Saarinen.

Millaisia käsityksiä ihmisillä on taivaasta? Lue lisää artikkelista "Millainen on taivas?"