Mitä tehdä, kun lankeaa? Vanhat kilvoittelijat sanovat: Aina kun lankeat, nouse viivyttelemättä ylös ja jatka vaellustasi.
”Vaikka hurskas seitsemästi kaatuisi, hän nousee jälleen.” Jokainen lankeaa, mutta Jumalaan turvautuva nousee jälleen ylös.
Kun kadottaa otteensa ja lankeaa, avautuu tilaisuus nähdä oma tilanteensa. Ei ihminen siinä tilanteessa saa oikeastaan mitään uutta tietoa, vaan näkee sen, minkä jo muutenkin tiesi, mutta jota ei ollut halunnut nähdä tai jota oli halunnut paeta. Peilistä katsoo joku, jossa yhtäkkiä näkeekin oman itsensä: Sinäkö se todella olet?
Lankeaminen merkitsee sitä, että oma elämä tulee kohdatuksi syvemmin ja todemmin. Tosiasioiden tunnistamisessa on myös vapauden mahdollisuus.
Havahdut siihen, että on kevätsiivouksen aika. Tiskit pitää tiskata, pyykit pestä, roskat kerätä ja viedä pois. Muistat, että pitää kohdata ihminen, jota olet vältellyt, ja tiedostat, että pitää ottaa ensin malka omasta silmästä.
Jos lankeaminen on tosiasioiden tunnistamista, mitä silloin on nouseminen? Se on aivan yksinkertaisesti nousemista. Kevään valoon astumista, armolle avautumista. Katseen alle asettumista, läsnäoloon käymistä. Se on sitä, että tunnet taas maan jolla seisot, ilman jota hengität, linnut jotka laulavat, ihmisen vierelläsi. Armokin tulee vastaan oman elämäsi todellisuudessa.