Professori Antti Eskolan mielenkiintoinen haastattelu (VL 4.5.) sai minut kirjoittamaan. Nuoruuteni oppositioasenteissa erosin minäkin kirkosta ja liityin ennen 60 ikävuottani takaisin, kun olivat eroamisen perusteet murentuneet, ja kun tuli mieleeni, että kirkko on ollut koko kulttuurimme perusta.
Jottei kirkosta tulisi vain vanhojen mummujen ja hieman passiivisten, yksinkertaisten miesten toimintakeskusta, tarvitaan jonkinlainen uskonpuhdistus. Olen kaivannut keskustelua, johon osallistuisivat sekä valistuneet kirkonmiehet että muiden tieteenalojen etevimmät henkilöt, kuten Antti Eskola.
Uskonpuhdistus on oleva hyvin erilainen kuin Lutherin aikana. Se alkaa keskusteluna, jossa uskon harjoittaminen eri tavoin tulee mahdolliseksi, sallittavaksi, jopa suotavaksi.
Eskola ei ota esille niitä kristinuskon keskeisiä oppeja, joiden mukana sen on sanottu joko säilyvän tai kaatuvan. Tarkoitan neitseellistä sikiämistä, ylösnousemusta, vetten päällä kävelemistä ja muita ihmetekoja. En ole juuri nähnyt kansalle suunnatuissa kirjoituksissa näitä asioita käsiteltävän, selitettävän niiden syntyneen siitä ajassa ja paikassa, siirtyneen muista rinnakkaisista uskonnoista ja uskomuksista. Ja kuitenkin niissä on kysymys uskomuksista, joihin tämän päivän ihmiset eivät voi enää uskoa.
Eikö kirkossa haluta keskustella näistä asioista, ovatko ne liian arkoja? Pelätäänkö fundamentalisteja, joita on jokaisessa uskonnossa? Pitääkö kirkon toimia tyhmimpien ehdoilla?
Eikö voida luottaa siihen, että jos asiat eli tällaisten uskomusten synty selitetään tieteellisen tutkimuksen valossa, normaalijärkiset ihmiset ymmärtävät. Kun samalla selitetään, että kristinuskon ydin ei siitä mihinkään häviä, ei Jeesuksen jumalallisuuskaan. Hänen opetuksistaan syntyi jotakin ainutlaatuista: yksi Jumala, jolla on rakkauden kasvot.
Vaikka ihminen loi Jumalan omaksi kuvakseen, tarvitsevat vielä jotkut tätä kuvaa uskonsa tueksi. Eskola sanoo, että se on tänä päivänä tuhoisa usko.
Eskolan yksinkertainen usko, voi kai sanoa riisuttu usko, on nykypäivän ihmiselle itse asiassa ainoa uskon muoto. Käsitykseni mukaan ihminen ei tarvitse kovin paljon kiinnekohtia, vertauksia, symboliikkaa tai ihmeisiin uskomista. Mutta ihminen tarvitsee vertaistensa kanssa keskustelua. Siihen kirkko on olemassa ja siihen sillä on fyysiset välineet. Siitä syntyy hengellinen yhteys, toimiva seurakunta. Odotan kirkolta tätä uskonpuhdistusta. Kutsukaa ihmiset keskustelemaan!