Sivun toiminnot

Vaatteen uusi elämä

Trendikkäät putiikit ovat viime vuosina alkaneet myydä uusien luomusten rinnalla huolellisesti valikoituja käytettyjä vaatteita. Vaatteiden uusiokäytössä voi mennä vieläkin pitemmälle: käytetyistä vaatteista voi muotoilla ja ommella kokonaan uusia. Monet muotisuunnittelijat stailaavatkin nykyään vanhoja asuja uuteen uskoon.
Homman kokeilu sopii tumpelommallekin, sillä käytöstä poistettujen vaatteiden nirhaamisessa on varaa myös epäonnistua. Ja jos kaipaa apua käsityötaidoissa tai ideoinnissa, ei hätää. Aiheesta on juuri julkaistu opaskirja.
Kirjan Do Redo. Kuinka villapaita paloitellaan (Schilds 2006) ohjeiden avulla vanhoista villapaidoista syntyy muun muassa pipoja, lapasia, hameita ja laukkuja. Lisäksi erilaisilla koruompeleilla, virkkauksilla, pompuloilla ja hapsuilla voi antaa aikansa eläneille vetimille ainakin hetkeksi uuden elämän.
Alkujaan ruotsinkielisen kirjan tekijöistä Katarina Brieditis ja Katarina Evans ovat kokeneita vaatesuunnittelijoita ja Anna-Stina Linden Ivarsson muotitoimittaja.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook