Väestörekisterikeskuksen pääjohtaja Hannu Luntiala myöntää olleensa pöytälaatikkorunoilija jo pitkään, ennen kuin hänen esikoisteoksensa Hommes (Tammi) ilmestyi tänä keväänä.
Kirjan nimi on ranskaa ja tarkoittaa miehiä. Luntiala kertoo novelleissaan erilaisista miehistä erilaisissa elämäntilanteissa. Tarinat ovat niin uskottavia, että luulisi hänen kuvaavan tuttavapiirinsä kohtaloita.
— En tunne yhtäkään suomenruotsalaista vanhusta tai maahanmuuttaja, vaikka heistä kirjoitankin. Novellieni henkilöt ovat täysin mielikuvitukseni tuotetta, Luntiala sanoo.

Asioita, joista ei puhuta

Lienee naiivia olettaa, että mies ymmärtää muita miehiä vain siksi, että on samaa sukupuolta. Toisin kuin naiset — joille sukupuoli on välillä melkein poliittinen asia — miehet tuntuvat pitävän miehuuttaan enemmän yleismaailmallisena ihmisyytenä, jota ei tarvitse selittää eikä puolustella.
Silti mies kykenee menemään toisen miehen pään sisälle tavalla, johon nainen ei kykene.
Luntialan tarinoiden hahmoja ei yhdistä ainoastaan miehuus, vaan piirre, jota kirjailija kutsuu miehen pimeäksi kohdaksi.
— Kaikkia novellieni miehiä yhdistää jonkinlainen kummallisuus tai poikkeavuus. Se paljastuu jossain tarinan vaiheessa, olipa kyseessä sitten sairaus, homoseksuaalisuus, runoileminen, pakkomielle, unelma tai menneisyys.
Jos Luntialaa on uskominen, voi tutuissakin miehissä yllättäen paljastua harmaita alueita.
— Ikään kuin meillä kaikilla olisi jokin asia, josta ei puhuta, tai jota ei näytetä julkisuudessa.

Nainen jättää sanattomaksi

Työkaverit yllättyivät, kun Hannu Luntiala alkoi kumartaa voittoja kirjoituskilpailuista, sillä hän ei ollut hiiskunutkaan harrastuksestaan. Luntiala ei tiedä, kätkevätkö naiset salaisuutensa samalla tavalla.
Naiset ovat Hannu Luntialalle muutenkin melko tuntematonta aluetta.
— En uskalla kirjoittaa naisen sisäisestä maailmasta. Minua häiritsee vastakkaisessa sukupuolessa yksi tietty, toistuva ominaisuus, jota en vieläkään ymmärrä.
Tätä piirrettä Luntiala kutsuu ”haluan-että-keskustelemme-suhteestamme” ‑piirteeksi. Se aina yllättää aseistamattoman miehen ja jättää kirjailijankin sanattomaksi.
Mutta ei Luntiala miehistä mitään reppanoita maalaa.
— Monet suomalaiset kirjat ja iskelmät piirtävät kuvaa keski-ikäisestä tai vanhasta miehestä, joka jurona tuopin ääressä murehtii mennyttä elämäänsä. Haluan kirjoittaessani näyttää miehistä toisen puolen, niin sanotun uuden miehen. En parempaa, vaan erilaisen.
Vaikka työ yhä vie ison siivun miehen elämästä, Luntialan mielestä työ on vain osa sitä, mikä miestä määrittää. Sanonta ”millainen mies, sellainen työ” ei kerro koko totuutta.
— Koko aikaisempi elämä ja kokemukset muovaavat niin miestä kuin naistakin, Luntiala sanoo.
Hän kokee olevansa enemmän kosketuksissa itseensä kirjoittaessaan kuin varsinaisessa työssään.
Luntialan mielestä ihminen on pohjimmiltaan järkevä olento. Tekemisiimme on melkein aina jokin syy, joka voi jäädä ulkopuolisilta näkemättä. Siksi ketään ei pitäisi niin vain tuomita.
— Kun näemme, että kaukana edellämme kävelevä ihminen hyppää yhtäkkiä ilmaan, pidämme häntä omituisena. Kunnes saavutamme itse saman kohdan ja joudumme väistämään katuojaa.

Unelmia voi toteuttaa työn ohessa

Musiikin ystävä ja jazzin innokas harrastaja Hannu Luntiala pitää varovaisuutta ja poroporvarillisuutta syinä siihen, ettei hän ole koskaan hypännyt pää edellä taiteen maailmaan. Valtion virka onkin turvannut hänelle toimeentulon lähes koko elämän ajan. Luntiala on viihtynyt Väestörekisterikeskuksessa miltei parikymmentä vuotta.
Mika Waltari on sanonut, että jos luulee elättävänsä itsensä kirjailijana, on parasta unohtaa koko juttu.
— Haaveita voi toteuttaa työn ohessa, Luntiala rohkaisee.
Väitteen puolesta puhuu se, että Luntialan toinen kirja alkaa olla valmis. Kirjoittamisen lisäksi hän on toteuttanut unelmansa asua Helsingin ydinkeskustassa. Mies on tyytyväinen elämäänsä Kampissa kihlattunsa ja tämän nuoren tyttären kanssa.
Väestörekisterikeskuksen pääjohtaja viihtyy väenpaljoudessa.
— On mukavaa katsella kansan kirjavuutta. Ikkunani ali kulkee koko ajan novelleja — ja muutama runokin.