Missään maailman maassa naiset ja miehet eivät ole täysin tasavertaisia, vaikka lainsäädännön mukaan voisivatkin olla. Suurimmat erot sukupuolten välillä löytyvät arabivaltioista, Etelä- ja Länsi-Aasian maista sekä Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.
Ehkä yllättäen esimerkiksi Afrikassa myös monet ongelmat — sodat, nälkä ja köyhyys, terveys, koulutuksen ja itsemääräämisoikeuden puute — merkitsevät naisille eri asiaa kuin miehille.
Lisäksi jotkut ongelmat ovat näennäisesti muuttaneet luonnettaan siksi, että aikaisemmin vaietuista asioista on alettu puhua, ja niitä tulkitaan uudella tavalla: esimerkiksi 1990-luvulla naisiin kohdistuneesta väkivallasta tuli ihmisoi­keuskysymys.
Yhdistyneisen kansakuntien (YK) tulkinnan mukaan ihmisoi­keuksia rikotaan siellä, missä harjoitetaan mitä tahansa sukupuoleen liittyvää väkivaltaa tai uhataan sellaisella, mikä voi aiheuttaa naisille fyysistä, seksuaalista tai henkistä haittaa tai kärsimystä.
Siitä huolimatta naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa käytetään entistä useammin sodankäynnin välineenä. Esimerkiksi Kongon demokraattisen tasavallan itäosista on viime vuosina raportoitu noin 100 000 raiskausta. Kokonaismäärän arvellaan olevan paljon suurempi, sillä raiskauksista ilmoitetaan usein monen vuoden viiveellä.
— Olemme siirtyneet vanhan ajan sotiin, kuten kolmikymmenvuotinen sota 1600-luvun Euroopassa. Kun naisia ja tyttöjä raiskataan, häpäistään samalla heidän perheensä, yhteisönsä ja heimonsa, sanoo YK:n ihmisoikeusraportoijana toiminut Elisabeth Rehn.

Sota ja aids uhkana

Raiskaus tunnustettiin sotarikokseksi vasta, kun Jugoslavian sodan tutkimisen yhteydessä raiskausleirit tulivat julkisuuteen. Tätä nykyä myös yksittäisen sotilaan tekemää raiskausta pidetään sotarikoksena ja rikoksena ihmisyyttä vastaan.
— Koulutuksensa ansiosta suomalaiset YK-rauhanturvaajat eivät ole syyllistyneet tähän rikokseen, mutta suurin osa rauhanturvaajista tulee toisenlaisista ympäristöistä: Intiasta, Bangladeshista tai Nigeriasta.
Rehn painottaa kuitenkin, että rauhanturvaajat ovat vain pieni osa paikallisista ja kansainvälisistä toimijoista. Kaikki paikalliset johtajat ja poliitikot, diplomaatit, avustustyöntekijät, uskonnollisten järjestöjen ja kirkkojen työntekijät eivät välttämättä hekään kunnioita naisten ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta.
Ruandan sodassa käytettiin biologisena aseena hiv-aidsin levittämistä — niin kuin se ei leviäisi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa jo muutenkin. Monissa maissa tartunnan saaneita tai sairastuneita on useita prosentteja väestöstä, ja siten myös isovanhemman ja sisarusten hoidettaviksi jääneitä aidsorpoja on runsaasti.

Raskaus on riski

Terveyden kannalta tavallisia ongelmia ovat puhtaan veden, wc- ja jätehuollon puutteet, malaria ja muut leviävät taudit sekä tietenkin terveydenhoidon puutteet.
Naisten erityiskysymyksiin kiinnitetään huomiota, kun puhutaan seksuaali- ja lisääntymisterveydestä, josta läheskään kaikki afrikkalaiset naiset eivät pääse nauttimaan. He eivät saa valita aviomiestään, päättää lastensa lukumäärää ja niiden hankkimisen ajankohtaa tai ylipäätään määrätä seksuaalisesta käyttäytymisestään, ehkäisystä tai abortista.
Varhaiset avioliitot ja toistuvat raskaudet ovat tavallisia. Riski kuolla raskauteen tai synnytykseen on monisatakertainen Pohjoismaihin verrattuna, ja se on 15–19-vuotiaiden naisten yleisin kuolinsyy kehitysmaissa. Riskiä lisäävät terveydellisesti vaarallisissa oloissa, usein laittomasti tehdyt abortit, joihin kehitysmaissa kuolee yli puoli miljoonaa naista vuodessa.
Monissa maissa naisten seksuaaliterveyttä heikentää ympärileikkaus, naisten sukuelinten silpominen. Se ei ole uskontoon, vaan muuhun tapaperinteeseen pohjautuva käytäntö, jolla puututaan tytön tai naisen itsemääräämisoikeuteen. Joissakin maissa, kuten Sierra Leonessa, se tehdään jopa 90 prosentille naisista.

Koulut jäävät käymättä

Naisten voi olla myös vaikea itse hahmottaa omia oikeuksiaan. Naiset ovat leskiä lukuun ottamatta olleet miesten — isänsä, puolisonsa, miespuolisten sukulaistensa tai isäntänsä — määräysvallassa koko ikänsä. Perinne ei murru, jos naiset eivät tiedä oikeuksistaan eivätkä pysty luku- kirjoitus- ja laskutaidon puutteiden takia toimimaan itsenäisesti.
Viime vuosina YK:n tavoitteena on ollut, että tytöt pääsisivät käymään koulua siinä missä pojatkin. Tavoitteet eivät ole toteutuneet aikataulun mukaisesti. Tällä hetkellä maailmassa on 860 miljoonaa yli 15-vuotiasta lukutaidotonta ihmistä, joista kaksi kolmesta on naisia. Esimerkiksi Sierra Leonessa naisista vain joka viides on lukutaitoinen.
Afrikassa osa tytöistä ei pääse käymään edes alakoulua. Vielä yleisempää on, että koulunkäynti jää siinä vaiheessa, kun pitäisi siirtyä yläkouluun. Tyttö tarvitaan kotiin hoitamaan nuorempia sisaruksiaan, tekemään työtä pellolla tai kantamaan vettä matkojen takaa. Voi olla myös, että kymmenen kilometrin koulumatka tai kaupungissa asumista pidetään tytölle vaarallisena.
Köyhyys ja koulutuksetta jääminen kietoutuvat siis toisiinsa monella tavoin. Syrjäytymisen logiikka on sama kuin kehittyneissä länsimaissakin.
Maailman asukkaista on köyhiä ainakin kuudesosa, eli toista miljardia ihmistä, ja heistä suurin osa on naisia.

•  Maailmassa on 600 miljoonaa lukutaidotonta naista. Tytöt eivät pääse kouluun, koska heitä tarvitaan kotitöihin.
• Naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa käytetään entistä useammin sodankäynnin välineenä.
• 15–19-vuotiaiden naisten yleisin kuolinsyy kehitysmaissa on raskauteen tai synnytykseen kuoleminen.

Lähteet
Naisten oikeudet kehitysmaissa. Kirkon ulkomaanapu 2006.
Friidu. Tyttöjen ja naisten ihmisoikeudet. Opetusmateriaali tyttöjen ja naisten oikeuksista Suomessa ja maailmalla. Kauhava 2004.
www.afrikannaiset.fi