Sivun toiminnot

Muita uutisia

Vantaan Lauri on siirtymässä Postin päiväjakeluun. Lehti jaetaan edelleen osoitteettomana kaikkiin talouksiin, kuten lähes kaikki muutkin seurakuntalehdet. Muutoksen tavoitteena on parantaa jakelun laatua. Jakelupäiväksi tulee torstai ja muutos tapahtuu elokuussa. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti jakelutavasta viime viikolla. Tarvittavasta 35 000 euron lisämäärärahasta päättää yhteinen kirkkovaltuusto.

Seurakuntien jäsenmäärä Vantaalla on kääntynyt nousuun. Viime vuonna tapahtunut lasku näyttää jäävän poikkeukseksi. Positiivisen kehityksen taustalla on muuttoliike ja se, että kastettuja on ollut enemmän kuin kuolleita. Kirkosta eronneita on vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana ollut 398 ja kirkkoon liittyneitä 139.

Säästäväisyys kannattaa. Sillä saatiin seurakuntien viime vuoden tilinpäätös 0,8 miljoonaa euroa plussan puolelle. Miinusta oli verotulojen ennakoitua huonompi kehitys, minkä vuoksi säästöt ovat tarpeen. Kirkkoneuvoston ensi vuodelle hyväksymä budjettikehys on tiukka.

Kuninkaanmäkeen suunnitellulle linja-autovarikolle etsitään vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja. Yleiskaavaluonnoksesta tuli 53 mielipidettä, joissa vastustettiin varikon sijoittamista Kuusijärven läheisyyteen. Vantaan kaupungin


Uutisia myös: www.vantaanseurakunnat.fi

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...