King ja Gandhi
Mielenosoitukset kuuluvat demokratiaan, tuhopoltto ja viranomaisten kivittäminen eivät. Rikollista toimintaa ei pidä hyväksyä, mutta tapahtumien syiden selvittäminen ja ymmärtäminen ovat tärkeitä demokratian itsensä vuoksi.
Aktivismi, suora ja epätavallisia keinoja käyttävä kansalaistoiminta keskustelun herättämiseksi, on osa nykypäivän länsimaista demokratiaa. On kuitenkin eri asia pystyttää kehitysmaiden ihmisten kärsimyksistä muistuttava telttaleiri Helsingin keskustaan kuin rikkoa omaisuutta tai käyttää väkivaltaa. Silloin hyvätkin asiat hukkuvat, yhteiskunnallinen keskustelu tyrehtyy ja päällimmäiseksi huolenaiheeksi nousee yleinen turvallisuus. Jos mielenosoitusoikeuttaan käyttävät kansanliikkeet haluavat todella keskustella ajamistaan asioista, niiden pitää pyrkiä erottamaan joukostaan väkivaltaiset hulinoitsijat. Isoissa massatapahtumissa tämä vain on helpommin sanottu kuin tehty.
Hyviä esimerkkejä rauhanomaisesta — ja tuloksellisesta — aktivismista ovat Martin Luther Kingin ja Mahatma Gandhin synnyttämät kansanliikkeet. Kingin kansalaisoikeusliike johti virallisen rotuerottelun lopettamiseen Yhdysvalloissa, Gandhin toiminta Intian itsenäistymiseen. Kummassakin kansanliikkeessä käytettiin mielenosoituksia ja passiivista vastarintaa, mutta Kingin ja Gandhin ehdoton vaatimus oli toiminnan väkivallattomuus. Kansanliikkeiden voima syntyi siitä, että väkivallattomuuden periaate kesti jopa viranomaisten harjoittaman väkivallan.
Omanlaistaan aktivismia oli myös Jeesuksen toiminta. Hän esitti mielipiteitä, joista valtaapitävät eivät olleet innoissaan ja kulki pitkin maita ja mantuja suuri kansanjoukko perässään. Rahanvaihtajien pöytien kaataminen temppelissä oli rajua toimintaa. Jeesus ei kuitenkaan suostunut väkivaltaisen kapinan johtajaksi, vaikka seuraajien joukossa halukkuutta tähän olikin. Hänen tiensä vei ristille, aivan toisenlaiseen vallankumoukseen.
Vapun tapahtumien ja Makasiinien palon taustat ovat tätä kirjoitettaessa vielä epäselvät. Humalainen hulinointi pitää kuitenkin pyrkiä erottamaan kansalaiskeskustelusta. Viime mainittua tarvitaan esimerkiksi pätkätöiden kierteeseen ajautuneiden nuorten tilanteesta puhuttaessa.

