Sivun toiminnot

Koirien ehdoilla

 

Muutimme Kartanonkoskelle viime syksynä. Suurimmat syyt muuttoomme olivat alueen kaunis arkkitehtuuri ja paljon mainostettu lapsiystävällisyys. Mukavan lisän alueeseen tuovat ulkoilumaastot ja Haltialan tila.

Olemme nyt kuitenkin erittäin pettyneitä. Valtava koirapaljous sotkee koko ympäristön, kotiportin, talojen sisäpihat, puistot, kadut, nurmikot ja lähiluonnon.

Lisäksi koiria pidetään vapaina juoksentelemassa. Tammiston luonnonsuojelumetsään ei lapsen kanssa uskalla mennä, koska siellä on koiria irrallaan. Auta armias, jos huomautat vapaana olevasta koirasta! Vastaukset vaihtelevat haistattelusta ääliömäisiin tokaisuihin, esimerkiksi "Näyttääks mun koira muka vaaralliselta?"

Kuinka ihmiset voivat olla näin piittaamattomia ja itsekkäitä? Alueella on paljon pieniä lapsia ja myös aikuisia, jotka pelkäävät irti kulkevia koiria. Lapset sotkevat itsensä ulosteisiin, pulkalla ei viitsi kävelyteillä lasta edes vetää.

Yhden Illenpuiston teistä ovat paikalliset nimenneet paskaränniksi. Myös tässä puistossa, lasten leikkikenttien ja päiväkodin vieressä, koiria pidetään vapaina. Puistossa olisi mukavaa käydä vaikka piknikillä puron varrella, mutta ulosteiden takia se on mahdotonta.

Kaupunki on järjestänyt koirapuistoja ja roskapönttöjä, mutta se ei näitä minäminä-ihmisiä kiinnosta. Kaupungin järjestyssäännöt on tehty meidän kaikkien turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Monien koiraihmisten harrastus tuntuu olevan järjestyssääntöjen koirapykälän uhmaaminen kaikin tavoin.

Jos eivät muut ihmiset koiraihmistä kiinnostakaan, niin eikö edes koirien terveys kiinnosta? Oman koiran jätökset voivat aiheuttaa haittaa myös muille koirille.

Ei voi kuin ihmetellä. Isolla rahalla kilpailutetaan arkkitehtitoimistoja ja luodaan ainutlaatuinen asuinalue. Hehkutetaan ja mainostetaan kaiken hienoutta. Ja kuitenkin saa yksi joukko, piittaamattomat koiranomistajat, terrorisoida ja sotkea.

 

Poisko täältä on muutettava?
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...