Pohjoisenglantilaisen The Smiths -yhtyeen laulaja-lauluntekijänä Steven Morrissey totesi jo parikymmentä vuotta sitten, että hän on hyötynyt siitä, että hänellä oli kurja nuoruus. Yhtä kauan hän on ollut synkistelevän marginaalipopin sankari. Nyt tuosta vegaanista, eläinsuojelijasta ja englantilaisen monarkian vastustajasta on tullut keski-ikäinen mies, joka on etsinyt itseään niin Los Angelesissa kuin Roomassakin.

Viimeisin levy Ringleader of the Tormentors (Kiusaajien pääpukari) esittelee entistä avoimemman Morrisseyn, joka on löytänyt Italiasta rauhan ja jopa rakkauden. Maestro itse totesi hiljattain eräässä haastattelussa, että kaikki elämässä pyörii rakkauden, kuoleman ja uskonnon ympärillä. Niinpä uudelta levyltä ovat tietenkin kuultavissa kaikki nämä elementit.

Morrissey on ollut aina pop-tutkijoille kiitollinen aihe, koska hänen elämänsä ja laulunsa ovat yhtä kulttuurista viittausta. Hänen tekstiensä ahdistuneisuutta ja tukahtuneisuutta on selitetty muun muassa katolisella perhetaustalla. Morrissey käyttää paljon kristillistä kuvastoa, mutta hänen suhteensa kirkkoon ja uskoon on ristiriitainen. Hänen lauluissaan voi kuulla niin rukousta kuin rienaustakin. Tosifaneilleen Morrissey itse on kuin pappi, joka saarnaa, päästää synnistä ja lohduttaa.

Koko uransa ajan Morrissey on pelannut myös homoseksuaalisuuden kuvastolla, eikä uusi levy muodosta poikkeusta. Homoseksuaalit ovat aina halunneet omia hänet, mutta lauluntekijä itse ei ole halunnut tunnustautua mihinkään seksuaaliseen ryhmään. Nyt parissa laulussa tullaan jo miltei kaapista ulos.

Entä sitten kolmas elementti: kuolema? Morrissey on kuvannut teksteissään aina väkivaltaisia gangstereita, jotka ovat yhteiskunnan välinpitämättömyyden tuotosta. Tällä kertaa tappaja on kaikkein suojelluin ja pumpulissa kasvatetuin. Curling-vanhemmuus eli kaiken tasoittaminen lapsen tieltä ei ollutkaan hyvä asia. Se teki katkeraksi.