Sivun toiminnot

Raamatullinen tarjotinmainos

Hampurilaispaikan tarjottimella silmiin osuu mainos, jossa toivotetaan tervetulleeksi Raamattukylään. Mistä on kyse, Hesburger-ketjun perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela?

— Olemme perheravintola, jossa käy paljon lapsia. Ajattelimme, että voisimme esitellä retkikohteeksi tällaisen vaihtoehdon hurlumhei-paikkojen rinnalle. Normaalisti käytämme tarjotinmainosta omiin kampanjoihimme, mutta nyt sattui kampanjoiden välissä olemaan tilaa.

Salmelan mukaan kyseessä on ainutkertainen kokeilu, joka lähti liikkeelle hänen ja hänen vaimonsa kristillisestä vakaumuksesta. Mainokset olivat tarjottimilla huhtikuun ajan ja niitä painettiin 1,5 miljoonaa.

— Suurin osa asiakaskunnasta suhtautuu tähän varmaan ihan positiivisesti tai neutraalisti, kuuluuhan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta johonkin kristilliseen kirkkoon. Kielteistäkin palautetta on tullut, mutta aina on ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavoin, ymmärtää Salmela.

Raamattukylä sijaitsee Kansan raamattuseuran toimintakeskuksessa Lohjan Vivamossa. Kylän idea on tarjota perheille elämyksellinen toimintapäivä, jonka aikana tutustutaan Raamatun kertomuksiin ja henkilöihin. Kylä on avoinna 20.5.–15.7. Ohjelman ja ruokailun vuoksi tarvitaan ennakkovaraus. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.vivamonraamattukyla.fi

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...