Vantaan seurakuntien maahanmuuttajatyön diakoniksi valittu Sari Koistinen puhuu kotoumisen sijasta mieluummin siitä, miten maahanmuuttajat voisivat tuntea olonsa kotoisaksi.

— Missä on vähiten kontaktia, siellä on myös jyrkimmät asenteet. Kun ihmiset rohkenevat tutustua, huomataan, että olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Se on mottoni, kiteyttää Koistinen.

Asenteissa on parantamisen varaa kaikkialla, myös kirkossa. Kyse ei ole vain näkyvästä rasismista, vaan siitä, toivotetaanko toinen tervetulleeksi ja saako maahanmuuttaja ystäviä. Asenteet näkyvät myös työelämässä.

— Ikävintä on, kun tapaa miellyttäviä ihmisiä, joilla on hyvät elämäntavat, eikä heitä oteta edes siivoojiksi.

Työelämään sijoittuminen on Koistisen mukaan tärkeää itsekunnioituksen vuoksi, ei vain elatuksen takia.

— Totta kai opittavaa on myös maahanmuuttajilla. Joudun välillä olemaan kulttuurin tulkkina eli selittämään, miksi Suomessa joku asia tehdään tietyllä tavalla, eikä sillä silti tarkoiteta mitään pahaa.

Lapsen etu on perhe

Ennen nykyistä työtään Koistinen teki Erityishuoltojärjestöjen liitossa lastensuojelutyötä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa.

— Pyrimme järjestämään asunnon ja tukea pakolaistaustaisille nuorille, jotka olivat menettäneet toisen tai molemmat vanhempansa tai joutuneet kotona vaikeuksiin. Työ oli rankkaa, mutta nuorten elämänvoima motivoi. Se oli korkeakoulu nykyiseen tehtävääni.

Koistinen on sosionomi-diakoni, mutta nyt hän opiskelee työn ohella yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Lopputyön aihe on ajankohtainen: lapset, jotka ovat tulleet Suomeen ilman vanhempiaan.

— Meidän kulttuurimme näkökulmasta lapsen lähettäminen yksin vieraaseen maahan tuntuu käsittämättömältä. Mutta kun tietää, millaisista olosuhteista he tulevat, ajatus ei ole niin outo. Jos sitten kysytään, mikä on lasten edun mukainen ratkaisu, se on perheen yhdistäminen. Lapset kaipaavat äitiään.

Kymmeniä kansallisuuksia

Vantaan runsaat 12 000 maahanmuuttajaa edustavat kymmeniä kansallisuuksia, kieliä ja uskontoja. Koistinen tietää, että hän pystyy kohtaamaan vain murto-osan, mutta yhteistyöllä voi saada paljon aikaan.

— Tulin juuri maahanmuuttajaäitien ja lasten leiriltä, jonka järjestimme kaupungin kanssa. Huomenna olen menossa tutustumaan Koivukylän moskeijaan. Juuri äsken sain kutsun somalialaisten järjestämään tilaisuuteen, jossa imaami, luterilainen pappi ja juutalainen rabbi kertovat uskostaan, mainitsee Koistinen.

Koistinen toimii sekä kristittyjen että muunuskoisten parissa. Inkeriläiset paluumuuttajat ovat hänen mukaansa löytäneet hyvin tiensä seurakuntien toimintaan, kauempaa tulleilla kristityillä on usein vaikeampaa. Luterilainen jumalanpalvelus tuntuu jäykältä, eikä suomi ole uskon äidinkieli.

— Toimiessani islamilaisten kanssa olen kokenut, että ihmiset, joilla on vakaumus, pystyvät kunnioittamaan toisiaan. Se, että olen kirkon työntekijä, on monelle muslimille luottamusta lisäävä asia, iloitsee Koistinen.