Olen mielenkiinnolla seurannut Jori Mäntysalon ja Veli-Pekka Hännisen keskustelua. Kristittynä ja teologina olen tietysti puolueellinen, kun totean ymmärtäneeni, mitä Hänninen kolumnissaan on hakenut. Minusta se oli hyvin selkeää tekstiä siitä, kuinka toivottomalta ja lohduttomalta kuolleen ateistin hautajaisissa täytyy tuntua.

Jotkut elävät ylettömässä rikkaudessa, ja heidän kuollessaan kaikki on loppu. Toiset kuolevat kurjan ja köyhän elämän jälkeen, ja kaikki on siinä. Hitler ja miljoonat murhatut keskitysleirivangit muuttuvat tuhkaksi, ja se on siinä. Missä on oikeudenmukaisuus?

Kyse on uskosta, johon kuuluu myös epäily. Elämä on monessa suhteessa kuin arpapeliä. Käydään kiivasta keskustelua siitä, onko Jumalaa vai ei ja mikä on ainoa oikea usko. Eläessämme joudumme ikään kuin asettamaan panoksia rulettipöydässä ja katsomaan tuliko voitto meille.

Kuolema on suuri asioitten pelkistäjä, ja vasta kuoleman jälkeen selviää, mikä oli se suuri, ainoa totuus. Itse pelaan varman päälle, sillä Kristus itse on ottanut riskin minun puolestani.