Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.

5. Moos. 30:19

Orjuudessa ei voinut valita eikä rakentaa tulevaisuutta itselleen tai lapsilleen. Nyt Jumala oli päästänyt kansan orjuuttajien kynsistä. Olisiko se uskollinen vapauttajalleen, vai eläisikö se naapuriensa tapaan?

Jumala lupasi uskollisilleen kaikkea hyvää. Tyytyisikö jokainen osaansa, vai rohmuttaisiinko toisilta? Kuuntelisivatko ihmiset omantunnon ääntä vai huolehtisivatko he vain siitä, etteivät jää kiinni rötöksistä? Uskollisille Jumala lupasi siunauksen, uskottomien ja itsekkäiden ylle tulisi kirous!

Kirous kolahtaa oudosti korvassamme. Kuuluuko se edelleen uskontomme sanavarastoon? Onko kirous vain räävitöntä kielenkäyttöä vai uhkaako meitä todellinen kirous?

Ilman Kristusta ainoa vaihtoehto on kirous (Gal. 3:13–14). Kun hän vapauttaa synnin orjan, tulevaisuuden rakentaminen saa kestävän pohjan; kuolemaakaan ei tarvitse pelätä. Mutta syntisiä rakastava Jumala vihaa edelleen syntiä, ja ihminen voi edelleen vetää niskoilleen kirouksen, sekä iankaikkisen että ajallisen.

Muinaiset totuudet pätevät ajallisessa arjessamme. Jos rohmuamme ja vedämme välistä, luomme yhteiskuntaa, jossa ihmiset eivät voi luottaa toisiinsa, ja syömme siunausta lapsiltamme. Maailmalla on maita, joissa aseistettu vartija tarkastaa kaupasta lähtijöiden kassit ja kuitit varmistaakseen, että asiakas on maksanut kaikesta ja ettei kassaneiti ole suosinut tuttujaan. Haluammeko sellaisen Suomen — vai haluammeko siunauksen?

Ensi sunnuntai on 3. sunnuntai pääsiäisestä. Sen aihe on Jumalan kansan koti-ikävä. Alttarilla on valkoinen liina ja neljä kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 66:3–9, tai Ps. 126, 5. Moos. 30:19–20, Hepr. 11:2, 13–19 ja Joh. 14:1–7.