"Too much is never enough". Muutama vuosi sitten luin tämän jättiläiskokoisin kirjaimin kerrostalon päätyyn kirjoitetun tekstin New Yorkissa. Yhtä hyvin tämä aikamme perusarvovalinta "liian paljon ei ole koskaan tarpeeksi" voisi välkkyä vaikkapa uuden Kampin valtavassa mainostaulussa.

Ahneus arvovalintana on arkipäivää pörssiyritysten tuloksenteossa ja johdon palkitsemisessa. Mikään ei riitä. Samanhenkinen ihmistä välineellistävä kulttuuri on leviämässä kuin virus kulttuuriin, yliopistoon, sairaaloihin, järjestöihin, jopa kirkkoon ja lasten päiväkoteihin. Sokeudessamme olemme tekemässä kaikista yhteisöistämme tehokkuutta ja voittoa maksimoivia yrityksiä. Jos tätä kyseenalaistat, saat tylyn vastauksen: ei ole muuta vaihtoehtoa.

Määrällistä tehokkuutta tavoiteltaessa ja mammuttiorganisaatioita rakenneltaessa yhteisön aate, inhimilliset arvot ja toiminnan laatu romahtavat yllättävän nopeasti. Mekanistiset organisaatioiden saneeraajat ja yhdistelijät pitävät siitä huolen. Heidän onnistumisestaan kertoo yhteisöjen sielun katoaminen ja toimintakulttuurin kaventuminen yhden asian, rahan liikkeeksi.

Ihmistä ei tässä liikkeessä nähdä eikä kuulla. Ihminen on alistettu joustavaksi resurssiksi, jota leikellään ja heitellään ilman ihmisarvoa.

Kuka voisi kääntää yhteisöjen kehityksen ihmisarvoiseen suuntaan? Me. Älä usko "ei ole muuta vaihtoehtoa" -hokemaa. Tulevaisuus vaatii tärkeysjärjestyksemme uudistamista kultaisen säännön mukaiseksi: "Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille".

Kultaisen säännön soveltaminen johtamiseen ja yhteisön arkipäivään on todellinen haaste. Itsekkyydestä yhteisöllisyyteen, maksimoinnista kohtuullisuuteen, kilpailemisesta yhteistoimintaan, rahan liikkeestä ihmisten liikkeeksi, ihmisten hyväksikäytöstä kohtaamiseen.

Eivät muutokset hetkessä tapahdu. Kuitenkin jo sitoutuminen kultaiseen sääntöön tervehdyttää arvojamme ja yhteisöjemme toimintatapoja sekä luo kestävää tuloksentekokykyä. Alamme elää ihmisiksi.