Sivun toiminnot

Narnia: lapsuuden löytö

Tiesitkö, että C. S. Lewisin lastenkirjoihinsa luoma mielikuvitusmaa Narnia on saanut nimensä vanhan italialaisen kaupungin mukaan? Lewis löysi kaupungin lapsena karttakirjaa tutkiessaan. Tai tiesitkö, mistä Narnian pelastajahahmon, salaperäisen Aslan-leijonan nimi tulee? Se on turkin kieltä ja merkitsee leijonaa.

Entä Narnian taruolennot faunit? Fauni on antiikin taruston hahmo, joka on puoliksi mies ja puoliksi vuohi. Kuva paketteja ja sateenvarjoa lumisessa metsässä kantavasta faunista tuli C. S. Lewisin mieleen, kun hän oli 16-vuotias. Ja aivan kuten Velho ja leijona -tarinan vanha professori, Lewis itsekin otti taloonsa neljä lasta toisen maailmansodan aikana.

Kirjojen lisäksi Narnian salaperäiseen maailmaan on voinut sukeltaa BBC:n 1980-luvun lopulla tekemän Narnia-tv-sarjan sekä vuoden 2005 lopulla ensi-iltansa saaneen Narnian tarinat: Velho ja leijona -elokuvan kautta. Nyt Andrew Adamsonin ohjaama elokuva on saatavissa myös DVD:nä, jonka runsaissa lisämateriaaleissa on muun muassa kiinnostavaa nippelitietoa Narniasta

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...