Tammelan torin laidalla, kantapaikassaan Aino ja Ilmarissa, istuu tyynenä yksi Tampereen yliopiston maamerkeistä. Tiukkana yhteiskunnallisena keskustelijana takavuosina tunnettu Antti Eskola, 72, on rauhoittunut iän myötä, mutta vieläkin on vaikea sanoa, onko hyväntahtoisen oloinen karhu jo puolikesy vai vieläkin villi.

Torpparien poleemisen jälkeläisen ajatus ainakin juoksee yhä omia polkujaan, ja vaikeasti edettävässä maastossa.

Sosiaalipsykologian professorina Antti Eskolan missio oli tutkia, miten yhteiskuntatieteiden avulla voitaisiin rakentaa hyvinvointivaltiota. Se juna meni jo.

Vaka vanha vasemmistolainen näkee nyt kontrolloimattoman markkinatalouden voittokulussa katastrofin ainekset. Viime vuosina Eskola ei ole kuitenkaan ehtinyt keskittyä kapitalismin ongelmaan.

Maailman parantamisen projekti on jatkunut määrätietoisesti toisaalla, hänen henkilöhistoriansa kannalta yllättävällä saralla. Isänmaallisena miehenä itseään aina pitänyt Eskola haluaa vielä vaikuttaa omalta osaltaan siihen, että Suomen henkinen rakenne kestäisi kauemmin pystyssä. Sen selkärankana on ollut kristinusko.

— Innostustani sosiologiaan, poliittisiin ideoihin ja uskonnolliseen uskoon yhdistää pyrkimys puolustaa kaikkea sellaista, mikä näyttää minusta tekevän Suomesta hyvän ja turvallisen isänmaan.

— Uskosta voi saada voimaa myös taisteluun yhteiskunnallisia vääryyksiä vastaan. Kun yhteiskunnallisella tasolla tähdätään näkyvään oikeudenmukaisuuteen, edetään myös siinä, mitä näkymättömässä jumalasuhteessa kutsutaan vanhurskaudeksi, Antti Eskola summaa pyrintöjensä suuntaa.

Yritys heittäytyä uskonnottomaksi

Eläkepäivillään Eskola on paneutunut pohtimaan kristinuskon olemusta. 1960- ja 70-luvuilla kirkkoa kovin sanoin arvostellut radikaali on julkaissut uskonnollisesti haasteelliset mutta rakentavat kirjat Uskon tunnustelua (Otava 1999) sekä Tiedän ja uskon (Otava 2003). Häntä on myös kutsuttu keskustelijaksi lukuisille kirkollisille foorumeille.

— Keski-ikäisen miehen voimantunnossa, Marxista innostuneena ja hyvinvointivaltion kehitykseen luottaen, yritin 1970-luvulla repiä itseni irti uskonnosta. Uhmapäissäni ja kuin kokeeksi päätin tekeytyä uskonnottomaksi.

— Olin kiinnostunut kehittämään kirkosta eronneille samanveroisia uskonnottomia siirtymäriittejä kuin kaste, ripille pääseminen ja hautaus. Itse kuitenkin toivoin, että jos satun kuolemaan, vaimoni pyytäisi papin hautaamaan minut. Muille kehittelin korvikkeita, itselleni halusin parasta, Eskola suomii itseään.

Hän palasi kirkon jäseneksi muutama vuosi sitten, kun syyt pysyä kirkosta erossa olivat rauenneet.

Nyt viimeistelyä vailla on esitys "yksinkertaisesta uskosta", kristillisen uskon pelkistetystä ja profiililtaan matalasta muodosta.

Onko trilogian päätösosa henkinen testamenttisi?

— Totta kai. Jos lapsenlapseni Kerttu ja Ilona joskus kiinnostuvat siitä, mihin minä uskoin, niin saavatpahan sitten lukea. Ei meidän perheessä ole koskaan puhuttu aroista asioista niin kuin rakkaudesta tai uskosta. Nämä kirjat ovat sitä epäsuoraa uskontokasvatusta, mitä en ole koskaan uskaltanut lapsilleni ja lapsenlapsilleni antaa.

Välillä mies on miettinyt, onko eläkevuosien käyttämisessä uskonkysymysten kirjaamiseen ja jäsentämiseen ollut mitään järkeä. Entä jos senkin ajan olisi satsannut tieteen tekoon, laihduttamiseen tai lenkkeilyyn? Jos olisi opiskellut uusia asioita ja nauttinut elämästä?

— Jos olisin valinnut jonkun muun vaihtoehdon, tuntisin todennäköisesti nyt olevani tyhjin käsin. Tämä tie oli kuljettava. Uskonpohdinnat ovat palauttaneet mieleeni tärkeitä asioita, täyttäneet ajatteluni aukkoja ja tuottaneet itselleni arvokkaita vastauksia. En minä ilman tätä vähäistä kosketusta hengellisyyden maailmaan jaksaisi varmaan elää tästä eteenpäinkään.

Tiedemies varoo viisastelijoiden ansaa

Antti Eskolan mielestä monen suomalaisen miehen usko ei kunnolla kohtaa kirkon tarjontaa.

— En ala riidellä esimerkiksi uskontunnustuksen sanamuotojen kanssa. Itse asiasta kun en ehkä kuitenkaan ole kovin eri mieltä. En myöskään ehdota, että kirkko muuttelisi oppejaan, mutta suhtaudun suurella epäluulolla moniin asioihin, joita "uskovaiset" pitävät totena. Tuntuu ikävältä, kun rakkautta julistavassa kirkossa esiintyy kovuutta muutenkin syrjittyjä, kuten sukupuolivähemmistöjä kohtaan.

— Kirkkomme on oppeineen ja messuineen uskovaisille suunnattu. Kirkko ei tiedä, mitä ajatella meistä, joiden uskonnollisuus on yksinkertaisempaa ja vähäsanaisempaa kuin oikeiden uskovaisten, Antti Eskola kritisoi.

Täysinpalvellut professori ei ole kiinnostunut uskonnon ilmiön tieteellisestä selittämisestä, vaan sydämen uskosta, kristinuskon henkilökohtaisesta merkityksestä ihmiselle. Usko kun ei vaadi suurta ymmärrystä.

Luvan uskon yksinkertaisuuteen hänelle antaa Jeesuksen vakuutus, että sen, minkä Jumala on salannut viisailta ja oppineilta, hän on ilmoittanut lapsenmielisille. Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.

Tiedemiehen uskoon ei mahdu ajatus, että Jumala joka päivä sormeilisi ja muuttaisi luonnonlakeja, vaikka hän Jumalan ihmeitä mahdollisena pitääkin.

— Ei isänikään kuvitellut, että rankkasade, joka kasteli Jumalasta piittaamattoman naapurin heinän, säästää meidän heinäsarat. Eivät siunaus ja varjelus poista elämään kuuluvia vastoinkäymisiä, mutta ehkä ne antavat sellaisten sattuessa tyyneyttä, voimaa ja toivoa.

— Usko, että Jumala on hyvä ja kaikkivaltias, lohduttaa murheellista. Tätä lohdutuksen lähdettä ei pidä hylätä juoksemalla viisastelijoiden ansaan. Ihmisen on mahdotonta ymmärtää Jumalan suuruuden ja kaikkivaltiuden logiikkaa.

Vahva pyhän kokemus puuttuu

Eskola pelkää, että jos Jumalasta tehdään kirkossa olento, jolla on ihmistä muistuttava hahmo ja psyyke, jumaluus tuhoutuu ja hengellisyys menetetään. Puheelle ihmeestä, mysteeristä tai pyhästä ei jää silloin perustaa.

— Jumalasta pitäisi ehkä puhua vain kielikuvin ja vertauksin — ja niitäkin aktiivisesti vaihdellen, jolloin uusi vertaus tuo aina esiin uuden puolen ihmisen jumalasuhteen toiminnasta.

Antti Eskola kertoo, ettei hänellä ole ollut koskaan yhtään syvää pyhän kokemusta. Hän epäilee kyvyn sellaiseen puuttuvan itseltään, mutta haluaisi tuntea pyhän läsnäolon edes kerran elämässään vahvasti.

— Pyhän häivähdyksiä saatan kokea mökillä aamuisin postia hakiessa, kun kuuntelen lintujen laulua, poikkean syömään mustikoita tai näen eteen ilmestyneen peuran. Silloin tuntuu, että ehkä Jumala ei todellakaan ole kaukana meistä.

Uskon tunnustelusta sen tunnustamiseen kymmenen vuoden projektissaan päätynyt professori uskoo, että kun kristitty etsii tietä Jumalan luo, hän löytää sen erityisesti Jeesuksen elämästä ja ajatuksista. Niissä näkyy totuus Jumalasta, ja niiden kautta Jumala pääsee koskettamaan kristityn elämää.

Tätä tarkoittaa hänen mukaansa se, että Jeesus on "tie, totuus ja elämä". Jeesuksen välityksellä Herra kääntää kasvonsa puoleemme ja antaa meille rauhan.

— Jo Jeesuksen nimestä tulee symboli, joka virittää kristityn mielen uskonnollisille tunteille. Sosiologi voisi sanoa, että Jeesuksen nimi on kuin "klaanin lippu".

Antti Eskolaa puhuttelee Jeesuksen vaiheissa varsinkin tämän tuskainen rukous Getsemanessa.

— Kun ajattelen Jeesusta ihmisenä, kanssakulkijana ja vertaistukena, on hienoa ja rohkaisevaa, että hän tunnustaa tuskansa ja pelkonsa sekä itselleen että lähimmilleen ja Jumalalle. Niin minäkin voin tehdä. Ei minun tarvitse näytellä pelotonta kuoleman edessä.

— Jeesuksella ei ollut masennuslääkkeitä, ainoastaan toivo ja luottamus Jumalaan: "Abba, isä, kaikki on sinulle mahdollista." Tässä lauseessa lähestytään kristillisen uskon ydintä.

— Voin vähätellä omaa uskoani ja sanoa, että mahtaako sitä olla edes sinapinsiemenen murto-osan vertaa. Mutta jos on, siihen vähäiseen määrään täytyy mahtua tunnustus: kristinuskon Jumalalle kaikki on mahdollista.

Puutteellisellakin uskolla on pärjättävä

Antti Eskola tunnustautuu kernaasti kristityksi ja vieläpä sangen syntiseksi sellaiseksi. Niin muodoin hänelle kelpaa täysimittaisesti armokin, ja pelastuksen toivo.

Toisaalta mies painottaa, ettei hän ole heikkoine uskoineen ja epäilyineen varsinainen "uskovainen" tai "tullut uskoon". Eihän hän osaa edes rukoilla oikeissa asennoissa ja oikeilla sanoilla.

— Varmaan minunkin mielessäni tapahtuu jotakin rukoilemisen kaltaista, koska jokainen Getsemane-kertomuksen kohta on kuin olisin sen itse elänyt, enkelin ilmestymistä myöten. En ole nähnyt enkeliä, mutta olen usein ollut tuntevinani sellaisen läsnäolon. Rukouksen kaltaiseksi lasken senkin, että otan välillä kirjahyllystä Raamatun ja lueskelen psalmeja.

— Monen uskovaisen mielestä minun yksinkertaisen uskoni laji on varmaan puutteellista ja virheellistä laatua. Sellaisen kanssa elää kuitenkin useampi suomalainen kuin arvaammekaan, epäilee Antti Eskola.

Yksinkertaisen uskon kolme peruslausetta:

1. Riittääkö hapuilu?

Ihmisen osa on Eskolan mielestä etsiä Jumalaa ja kenties hapuillen löytääkin hänet. Jumalaa kohti voi hapuilla monenlaisista lähtökohdista ja uskonnoista, myös ilman tietoa uskonnon opinkappaleista.

— Minulle on hyvin tärkeä se Paavalin ajatus, että Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämämme, liikumme ja olemme. Jos ihmisellä on tästä kokemus, vaikka kuinka heikko ja hetkellinen, hän on löytänyt uskon. Sitä on hänessä ainakin hitunen. Tämä on tarkoittamani yksinkertaisen uskon perusmääritelmä ja hengellisen elämän alku.

2. Onko kuolema sittenkään kaiken loppu?

Eskola liittyy kristinuskon näkemykseen kuoleman jälkeisestä elämästä. Hän uskoo, että elämä jatkuu vielä, kun kuoleman raja on ylitetty. Vasta kuolemassa paljastuu asioiden lopullinen totuus, kuten Paavali kirjoittaa: "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä."

— Itse ilmaisen tuon niin kuin moni muukin suomalaismies: Kyllä jotain muutakin on kuin tämä näkyvä ja tieteen keinoin tavoitettava maailma. Yksinkertaisen uskoni toinen peruslause arvelee, että mahtaako kuolema olla sittenkään kaiken loppu.

3. Minkä varassa jaksan elää?

— Uskoni kolmas peruslause sanoo, että en minä ilman näiden uskonkysymysten äärellä oloa ja mietiskelyä jaksaisi. Niihin kätkeytyy se, mikä on tärkeintä elämässä, tunnustaa Antti Eskola.