Nam nam!
Rekolassa miteltiin letunpaiston Suomen ennätyksestä.
Lettu! Lettu! raikuu Rekolan radanvarren metsikössä sunnuntaiaamuna kello 8.30. Rekolan partiolippukuntien Suomen ennätysyritys vetelee viimeistä puolituntistaan.
Metsäveikkojen ja -siskojen suururakkana on paistaa perjantaiaamusta alkaen partiomajan edustan paistokatoksessa yhtäjaksoisesti mahdollisimman monta lettua. Paistovuoroaan tai pannulta lennähtävää tuoretta lättyä odottelevia partiolaisia parveilee paistajien ympärillä.
— Itse olen syönyt kolme tai neljä, laumanjohtaja Riikka Oinonen, 32, laskeskelee.
Letunpaistajan huuto saa lettulaskurilla päivystävän partiolaisen jälleen liikkeelle: taas vedetään yksi viiva tukkimiehen kirjanpitoon. Neljänkymmenenseitsemän ja puolen tunnin urakan jälkeen viivoja on kertynyt ulko-oven kokoiselle taululle melkoisesti. Edellinen Suomen ennätys on 2217 lettua 48 tunnissa, kahdella pannulla.
Sitä aiempi, vuonna 1988 tehty, Suomen ennätys on rekolalaisten.
— Se ennätys tehtiin toukokuun shortsikeleissä, muistelee Oinonen, joka oli silloin teini-ikäinen ja mukana ennätyksenteossa.
Tuoksu tuo paikalle poliiseja
Rasva tihkuu pehmeästä, juuri ja juuri tarpeeksi kypsästä lätystä. Räiskäle maistuu sellaisenaankin, vaikka tarjolla olisi myös sokeria ja hilloa.
— Nyt on parempi taikina kuin viime paistossa, Oinonen arvioi.
2400 letun taikinaan vettä tarvitaan reilut 200 litraa. Vehnäjauhoja pistettiin sekaan 70 kiloa ja munia yli 500.
— Letut kypsyvät nyt nopeammin kuin viime ennätyksessä. Silloin lettua kohti kului aikaa nopeimmillaan minuutti 18 sekuntia. Tänä viikonloppuna on paahdettu alle minuutin, paistaja tietää.
Kukaan ei kuulu valittavan saaneensa raakaa ohukaista.
Kello lähestyy aamuyhdeksää ja kahden vuorokauden urakka alkaa olla ohi. Yritystä on paikalla seuraamassa myös aamulenkkeilijöitä ja muutama haalariasuinen poliisi, jotka eivät ole tulleet paikalle pitämään järjestystä, vaan nauttimaan aamiaisräiskäleitä.
— Täällä on ollut niin paljon ihmisiä, etteivät letut ole ehtineet jäähtyä, Riikka Oinonen hymyilee.
Yölläkin taksikuskit ja kulkijat löysivät partiolaisten paistokatokselle sadan metrin päähän leijailevan tuoksun turvin.
Puolen euron hintaisia lettuja lähti kävelijöiden matkaan folioon käärittynä. Tempauksessa kerättiin myös 140 penaalia Senegalin koululaisille. Yhden kynäkotelon tuomalla sai letut koko perheelle.
Räiskäletalkoista konfirmaatioon
Kunkin partiolaisen paistovuoro on kestänyt neljä tuntia. Aamuauringossa touhuavat nuoret näyttävät ihmeen pirteiltä urakastaan huolimatta. Yritystä riittää, ja ennätysjahdin jännittävyys saa adrenaliinin jylläämään suonissa.
— Yksi poika lähti täältä vuorokauden lettuputken jälkeen suoraan konfirmaatioharjoituksiin, jäljelle jääneet paistajat hihittävät.
Niin erähenkisiä Rekolassa ei ole sentään oltu, että makuupusseja olisi levitetty kävelytien penkalle kevätyön pikkupakkaseen.
— Partiomajassa on voinut toki käydä nukkumassa, Riikka Oinonen opastaa.
2296 lettua
— Aika! joku huutaa, kun paistajien virallinen kello napsauttaa viisarinsa yhdeksään. Paistaminen loppuu siihen.
Riikka Oinonen paljastaa, että 2000-luvun partiolaisten ylivoimaisuus letunpaiston vaativassa lajissa valkeni heti alkukangertelujen jälkeen. Tahti on ollut kova. Vanha ennätys näkyy menneen rikki sunnuntai-aamuna jo kello 7.16. Sen jälkeen loppu-urakka onkin ollut pelkkää kunniakierrosta ja tuuletusta. 2296 lettua!
Yhdeksäksi paikalle saapuneet 1980-luvun ennätyksen haltijat onnittelivat nuorempiaan.
Iloa ennätyskirjan kansien väliin pääsemisestä rekolalaisilla ei tällä kerralla ole, sillä Guinnessin kansainväliseen ennätyskirjaan ei enää oteta kansallisia ennätyksiä.
— Maailmanennätys on tehty joillakin festareilla. 30 000 lettua on sen verran paljon, että emme ole ajatelleet ryhtyä haastamaan, Riikka Oinonen nauraa.
Ylivoimaisilta Suomen ennätyksen haltijoilta jäi muutaman letun verran taikinaa yli.
— Paistetaan loputkin ja otetaan mukaan iltapäivän partiopiknikille Helsinkiin, Oinonen ehdottaa.

