Nelivuotias poikamme oli jo muutaman kerran kysynyt, milloin mennään kirkkoon. Olin seurannut Vantaan Laurista Tikkurilan kirkon ohjelmistoa jo jonkin aikaa, ja ilahduin huomatessani, että palmusunnuntaina tällainen messu järjestetään. Kuvitelmissani oli lasten ehdoilla ja heille suunnattu jumalanpalvelus, kevennetty ja lyhennetty.

Vielä mitä. Messu kesti tunnin ja 20 minuuttia. Se oli yhtä — anteeksi — puuduttava kuin ennenkin. Pyhäkoululaiset lauloivat kaksi laulua. Ainoa lapsille suunnattu juttu oli palmunlehvä käteen tullessa ja rairuohopussit lähdettäessä. Sinänsä nämä olivat kivoja ideoita.

Lapsemme, kuten suurin osa muidenkin lapsista, kypsyivät jo puolivälissä. Alkoi venkoilu ja kiukkuilu. Olisi pitänyt tajuta lähteä kesken pois, mutta odotimme, että jossain vaiheessa varmasti alkaa se lasten osuus tässä perhemessussa. Ei alkanut.

Kuka nämä messut suunnittelee? Miksi perhemessusta ei ole tehty vapaampaa ja rennompaa kuin normaali jumalanpalvelus? Vai olenko itse ymmärtänyt koko termin väärin? Onneksi on olemassa sentään tuomasmessu, sinne suuntaamme seuraavaksi.