Sivun toiminnot

Meriseikkailuja pojanmielisille

Juha Lehtonen: Pärskeitä. Kertomuksia pääkallolippujen varjosta. Teos 2006.

Kapteeni Juha Lehtosen kirja on mainiota ajanvietettä, jos lukija on kiinnostunut tarinoista, jotka kertovat merenkulusta, sukeltamisesta ja sukellusveneistä. Eniten näistä merikertomuksista todennäköisesti nauttii aikuisen miehen sisällä asustava seikkailunkipeä pojankoltiainen.

Lehtonen on taitava toimintakirjailija. Kirja alkaa ja päättyy fiktiivisellä, mutta tositapahtumiin perustuvalla tekstillä nykyajan merirosvouksesta Indonesian vesillä. Väliin mahtuu muistelua meriltä muutaman vuosikymmenen ajalta. Takaumat liittyvät maisemiin, joita laiva kulloinkin ohittaa. Lehtonen limittää muistelonsa taitavasti kokonaisuudeksi, niin että koko ajan ollaan liikkeellä vetten päällä tai alla.

Lehtosen oma ura merillä on alkanut sukellusharrastuksesta isän opastuksella. Nuorten poikien sukellusseikkailut Suomenlahdella johtavat muun muassa tutkimustehtäviin Sharm El Sheikiin, joka 1970-luvulla oli Israelin hallussa, eikä vielä ollut sellainen sukellusturistirysä kuin nykyään.

Sittemmin kapteeniksi kouluttautunut Lehtonen on erikoistunut siviilisukellusveneisiin ja laivoihin, joista käsin tehdään vaativia syväsukelluksia merten työkohteilla.

Menneiden tapahtumien oheen Lehtonen liittää elävästi kerrottua asiaa muun muassa merenkulun historiasta, maailmanpolitiikasta, kuuluisista hylyistä ja niiden lastien nosto-operaatioista.

Kertojana kirjailija on kuin suomalaisen pätevän miehen perikuva. Montaa omaa virhettä, epäröinnin hetkeä tai sisäisten tuntojen ku-vausta ei kirjaan mahdu. Jos ei sellaiseksi sitten lasketa pientä romantiikkapalaa uskomattoman kauniista nuoresta israelilaisnaisesta, jonka seuraavana päivänä oli lähdettävä maansa armeijan leipiin.

Kerronnan henki on, että mitä pätevämpi ja huikeampi teko tai tarina, sitä parempi. En tiedä mennäänkö välillä kalavalheiden puolelle ainakin suurentelun muodossa. Tosin lehtihaastatteluissa Lehtonen on väittänyt jättäneensä uskomattomimmat kertomukset kertomatta, ettei epäiltäisi liioittelusta.

Timo Saarinen
kuva Hein Lehväslaiho
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...