Sivun toiminnot

Lasten kuvakirjoja

Muurahainen sodan keskellä

Gunilla Bergström: Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen. Tammi 2006.

Ruotsalaisen Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas -sarjaa on julkaistu 29 kielellä. Puolifilosofiset ja ajattomat lastenkirjat ovat Suomessakin tuttuja jo ainakin kahdelle lukijasukupolvelle. Mikko kasvaa henkilönä, mutta huomattavasti hitaammin kuin lukijansa. Nyt Mikko on kuusivuotias ja kohtaa sodan ja siihen liittyvät pelot ystävänsä perheen kautta.

Mikko Mallikkaalla (ruots. Alfons Åberg) on maahanmuuttajaystävä. Hamdi-pojan isä on reilu tyyppi, sillä hän on koonnut jalkapallojoukkueen, johon voivat kuulua kaikki halukkaat lähitienoon lapset. Hän on nikkaroinut lapsille myös hienon jalkapallomaalin. Vahinko vain, että joku on yön aikana rikkonut hienon maalin.

Hamdin isä on ollut sotilas. Tämäkös kiinnostaa tavattomasti poikia, joiden elämä on tavallisten ruotsalaisten pikkupoikien elämää. Heille sota merkitsee jännittäviä peli- ja elokuvaseikkailuja sekä lelukuvastojen kiihottavia taistelualuksia.

Kun Hamdin isä suostuttelujen jälkeen kertoo pojille sodasta, tarina onkin aivan erilainen, kuin he odottivat. Tarinassa on kyllä aseita ja pommikoneita, mutta myös sisukas muurahainen. Pojilla riittää mietittävää, mutta ainakin se on varmaa, että rikotun jalkapallomaalin pystyttäminen uudelleen tuntuu selvältä asialta.

Hamdin isä sanoo, että aina on niitä jotka tuhoavat ja niitä jotka rakentavat, sodassakin. Aihe on lastenkirjalle haastava, mutta Bergström selviää siitä hienolla vertauskuvallisuudella.


Kuninkaallista ruokailumaanittelua

Sanna Vehviläinen – Nina Haiko: Ulriikka ja täti Massinen. Lasten Keskus 2006.

Prinsessa Uriikalla pitäisi olla kaikki enemmän kuin hyvin, sillä kuninkaallisilla vanhemmilla riittää hänelle aikaa ja rakkautta. Mutta ruoka ei Ulriikalle maistu, ja kuninkaalle on tullut jo sen vuoksi pari harmaata hiusta.

Onneksi kuningas muistaa lapsena kuulemansa tarinan täti Massisesta. Täti on muuttanut uuteen kotiin, eli lapsen vatsaan. Eikä tätiä voi pitää tyhjässä asunnossa. Muuttopalvelu Lautanen, Haarukka ja Poika saa siis tärkeän tehtävän. Oranssin sohvakaluston eli porkkanan on saavuttava suuhun ajallaan, samoin muiden muuttokuorman tavaroiden.

Täti Massinen on avoin ja nerokas hahmo ruokailuasioiden käsittelyyn. Merkille pantavaa kirjassa on myös se, että kuninkaalliset herkut eivät ole sen ihmeellisempiä kuin omankaan keittiön. Nina Haikon kuvitus on suurta ja pyörteistä, kuten ruokailun ihmemaailmaan kuuluukin.


Tyttö ja peilikuva

Giuseppe Caliceti – Mara Cerri: Täydellinen tyttö. Lasten Keskus 2006.

On vanha totuus, että kun oikein etsii kaltaisiaan, näkee lopulta vain oman niskansa. Italialaiset Giuseppe Caliceti ja Mara Cerri pureutuvat lastenkirjassaan oivaltavan psykologisesti tyttöjen maailmaan ja etenkin siihen, miten vaikeaa on suvaita erilaisuutta.

Kaupungissa on monia, joiden kanssa Sofia-tyttö voisi leikkiä, mutta seura ei kelpaa. Joidenkin silmät ovat liian mantelimaiset, toiset ovat taas liian hyviä naruhyppelijöitä tai sitten heidän kellonsa ovat väärässä ranteessa.

Yllättäen tyttö löytää pilvenpiirtäjästä huoneen, joka on kyltin perusteella tarkoitettu täsmälleen hänen kaltaiselleen henkilölle. Osoittautuu, että se on pieni yhden hengen huone, jossa on seinäpeili.

Kun itkut on itketty ja oivallukset oivallettu¸ omasta norsunluutornistakin voi nähdä erilaisen maailman. Cerrin pastelliliiduin tehdyissä piirroksissa on avaruutta ja näköaloja. Ne sopivat erinomaisesti Calicetin lintuperspektiivistä tapahtuvaan kerrontaan.


Mökkeilyn huumaa

Tittamari Marttinen – Anne Peltola: Eelis Mökillä. Tammi 2006.

Kun pikku Eelis saapuu perheineen kesämökille, mitään aikuisen näkökulmasta ihmeellistä ei tapahdu. Paitsi kaikki ne mahtavat asiat, jotka mielikuvituksen mahti ja kaveruus voivat loihtia kesällä esiin.

Serkusten isät mittailevat paremmuuttaan eri asioissa, mutta lasten elämässä pääosissa ovat ihmeet ja suuret linjat. Järven pohjassa on aarre, pyydystetty kala on tappajahauki ja mökkipyörät ovat uljaita ratsuja. Riippukeinukin muuntuu kätevästi ilmalaivaksi.

Tittamari Marttisen ja Anne Peltolan kirjassa ajan merkitys katoaa eikä kesä lopu koskaan. Kirja sopii mökkeilyn höysteeksi tai vaikkapa talven pitkiin iltoihin, kun täytyy vain odottaa kesän saapumista. Peltolan kuvitus on leikepiirroksineen ja rohkeine tilankäyttöineen modernia. Kesän kirkkaat värit muodostuvat luonnosta, kesävaatteista, täkkikankaista ja jäätelöistä.

 

Hannu Kylkisalo
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...