Miten messu onnistui?
Tikkurilan kirkossa vietettiin sunnuntaina 23.4. klo 10 messua, jossa kiitettiin pääsiäisestä ja pohdittiin ylösnousemusta. Messuun osallistui toistasataa seurakuntalaista.
Eila Tolamo, 81
Mitä odotit messulta?
— Jumalanpalvelus on minulle tärkeä osa kristillistä elämää. Käyn Tikkurilan kirkossa 2–3 sunnuntaina kuukaudessa. Messussa voin peilata omia ajatuksiani. Kirkon penkissä Jumalan kasvojen edessä istuessani voin kokea sekä elämän raadollisuuden että Jumalan armon.
Mitä sait?
— Sain mitä halusin. Liturgina toiminut Janne Silvast loi kirkkoon lämpimän ja läsnä olevan tunnelman. Saarnan pitänyttä pastori Marketta Pylväskangasta kuulin ensimmäistä kertaa. Messuun osallistuneet rippikoululaiset käyttäytyivät kauniisti.
Pisteillä 1–5, miten messu onnistui?
— Annan rauhallisesti sujuneelle messulle 4 pistettä. Nuorempana olisin ehkä ollut tiukempi arvostelussani, mutta armollisuuteni on lisääntynyt vanhenemisen myötä. Kolehdin kerääjät olisivat saaneet lähteä vähän ripeämmin liikkeelle. Kanttori Simo Santaranta lauloi kuuluvalla äänellä.
Reijo Mäkilä, 60
Mitä odotit messulta?
— Tulin kokemaan kirkkoon rauhallisen hetken. Yleensä osallistun jumalanpalvelukseen vain muutamia kertoja vuodessa, mutta nyt on takana melkoinen kirkossakäyntiputki. Pääsiäistä edeltäneeltä hiljaiselta viikolta lähtien olen käynyt kirkossa jo yhdeksän kertaa. Pidän Tikkurilan kirkon eleettömästä yksinkertaisuudesta enkä kaipaa kirkkosaliin turhia krumeluureja.
Mitä sait?
— Messu vastasi odotuksiani. Messun toimittaneet papit olivat minulle ennestään tuttuja.
Pisteillä 1–5, miten messu onnistui?
— Messu oli kelvollinen perusmessu, siitä 4 pistettä. Vitoseen olisi tarvittu jotain erityisen säväyttävää. Huonokuuloisena ihmisenä sain molempien pappien puheesta hyvin selvää, sillä kirkkosalin induktiosilmukat olivat nyt kunnossa. Papit myös puhuivat selkeällä äänellä.
Janne Silvast, 37
Pastori Janne Silvast, miten valmistauduit messuun?
— Valmistauduin ensimmäisen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain messuun kirkkokäsikirjaa ja muuta kirjallisuutta tutkimalla. Messun rungon kirjoitin sanasta sanaan valmiiksi tietokoneella. Virret valitsin viimeisenä. On tärkeää, että seurakuntalaiset saavat jumalanpalveluksessa kokea rauhallisuutta ja hiljaisuutta.
Mitä sait?
— Liturgina pääsin hengähtämään saarnan aikana. Kollega puhui luontevasti ja ymmärrettävästi ylösnousemuksen ihmeestä. Paastonajan jälkeen oli mukava kuunnella duurivoittoisia virsiä. Messusta jäi hyvä mieli.
Pisteillä 1–5, miten messu onnistui?
— Annan 4 pistettä jouhevasti edenneelle kokonaisuudelle. Olen iloinen, että messu sujui ilman häiriöitä tai mokia. Oma osuuteni liturgina sujui levollisesti, vaikka tuloillaan oleva flunssa vähän häiritsi keskittymistäni. Kirkossa oli myös hivenen normaalia enemmän väkeä. Se tuntui mukavalta.

