Joskus etsimme Jeesusta väärästä paikasta. Pääsiäisaamuna kerrotaan naisista, jotka menivät Jeesuksen haudalle tuoksuöljyt mukanaan ja havaitsivat haudan tyhjäksi. Enkelit kysyivät naisilta: "Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista."

Etsimme Jeesusta usein sieltä, missä hän ei ole. Muistamme kyllä evankeliumien kertomukset Jeesuksesta, mutta suhtaudumme niihin kuin ne olisivat vain vanhoja tarinoita. Kuitenkin aina kun puhumme Jeesuksesta poissaolevana, etsimme häntä kuolleiden joukosta. Kun puhumme toisista tapauksina tai kuuntelemme heitä ilman että sydämemme on mukana, ohitamme heidät.

Tyhjä hauta ei ollut vain hämmennyksen paikka. Naiset olivat tulleet sinne tekemään surunsa keskellä rakkauden palvelusta ja saivat kuulla, mistä Jeesusta oli etsittävä. Naisten oli mentävä kiireesti opetuslasten luo ja käskettävä heitä menemään Galileaan. Siellä he näkisivät Jeesuksen.

Mihin meidän on mentävä löytääksemme hänet? Meillä ei ole vain ulkoisia aisteja, meillä on myös uskon sisäiset aistit, joilla havaita Kristuksen läsnäolo. Pääsiäisaamusta eteenpäin Jeesus voi tulla sisään kaikista ovista, ilmestyä odottamattomissa paikoissa ja monissa hahmoissa.

Jokin aika sitten kuuntelin vaikeavammaisia lapsia ohjaavien opettajien tarinoita työstään. Lapset olivat sillä hetkellä toisten hoivassa. Opettajilla oli kädessään joku heille tärkeä luokkahuoneen esine.

Pelkästään ensimmäinen ele, jolla kukin otti esineen käteensä kertoakseen työstään ja lapsista, kertoi paljon. Lapset tulivat esineiden ja tarinoiden myötä huoneeseen — eivät vaikeiden vammojen läpi nähtyinä, vaan tuntevina ihmisinä, jotka kaipasivat kosketusta ja yhteyttä. Minulle ne olivat pääsiäistarinoita.