Sivun toiminnot

Takinkääntäjät

Viime aikoina on papiston moraali ollut lehdistössä kovan kritiikin kohteena. Osaltani lisään vielä vettä kiukaalle.

Presidentinvaaleissa seulottiin kaksi eniten ääniä saanutta eli Halonen ja Niinistö toiselle kierrokselle. Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Hävinneiden puolueiden katkeroituneet ehdokkaat yksi toisensa jälkeen ilmoittivat menevänsä suurta rahaa ja mammonaa edustavan Niinistön taakse.

Niinpä myös kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ilmoitti menevänsä Niinistön tueksi. Siinä tohinassa kyllä unohtui vanhan kansan kunnioittama vaalisalaisuus. Kallis meni jopa aktiivisesti kentälle tekemään vaalityötä.

Köyhänä eläkeläisenä en ymmärrä moista takinkääntäjää. Luulinhan, että hän on heikko-osaisten puolella. Itse olen kristitty kirkollisveroa maksava seurakuntalainen. Ihmettelen suuresti kristillisdemokraattisen puolueen moraalia. Puolueeseenhan kuuluu muun muassa suuri osa papistoa. Maamme kirkoissa rukoillaan joka sunnuntai heikko-osaisten, köyhien, työttömien ja asunnottomien puolesta, mutta heikko-osaiset unohtuvat, kun äänestetään.

Tekisi varmasti hyvää, että kristillisten johto tulisi meitä katsomaan vaikka seuraavaan Hurstin järjestämään joulujuhlaan. Ehkäpä se rahan ja mammonan tavoittelu unohtuisi ainakin siksi aikaa.

Olen pettynyt kaksinaamaiseen politiikkaan. Kirkosta erot jatkuvat, jos puheet ja saarnat toteutetaan tällä tavoin.

Esko Kontkanen
eläkeläinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...