Viime aikoina on keskusteltu laajasti kristinuskon opetuksesta kouluissa. Uskonnottomat ovat korostaneet muun muassa suvaitsevaisuutta ja eettisiä arvoja, joita voi opettaa muussakin yhteydessä kuin uskonnon tunnilla. Uskonnonopetuksen puolestapuhujat ovat korostaneet myös arvomaailmaa ja kristinuskon historiallista sidonnaisuutta kulttuuriin.

Mutta onko kukaan pohtinut miten humanismin omaksumat arvot, kuten suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja ihmisarvon kunnioittaminen, ovat pohjimmaltaan ristiriitaisia naturalismiin perustuvan maailmankuvan kanssa? Voimme perustellusti todeta naturalismin lähtökohdaksi sen, että kaikki olevainen on pelkistettävissä sattumaksi, energiaksi ja materiaksi.

Tällöinhän kaikkia moraalisia ja eettisiä normeja voidaan pitää samanarvoisina, eikä klassista hyvän ja pahan ongelmaa ole lainkaan. Miksi moraali on ylipäätään olemassa tai miksi joku toinen normi olisi pätevämpi kuin toinen?

Naturalistisesta lähtökohdasta on mahdotonta perustella, miksi esimerkiksi heikkojen puolustaminen olisi eloon jäämisen ja lajikehityksen kannalta parempi vaihtoehto kuin heidän heitteille jättämisensä. Selitä tämä nyt sitten lapsille ja nuorille, kun se ei ole aikuisillekaan selvä. Kristinuskon maaperä näille niin sanotuille pehmeille arvoille olisi huomattavasti järkevämpi vaihtoehto.

Itse asiassa humanistikasvattaja on omaksunut arvomaailmaansa hyvin pitkälle kristinuskosta, vaikka usein tiedostamattaan. Peräänkuulutamme usein kriittisen avointa pohdiskelua, jota toivomme mielellämme jälkikasvullemmekin. Sen tulisi monesti alkaa jo paljon lähempää eli meistä itsestämme.