Olen pahoillani, jos olen loukannut vapaa-ajattelijoiden uskonnollisia tunteita. Vaikka saavutus sekin on.

Kolumnissani Uskonnottoman kuolema (VL 16.3.) esitin fiktiivisen irvailun Vapaa-ajattelijoiden saarnamiehen puheesta uskonnottomien hautajaisissa. Heidän järjestönsä pääsihteeri Jori Mäntysalo päätteli minun kuvittelevan, että tuon kaltaisia puheita pidettäisiin uskonnottomien hautajaisissa (VL 23.3.).

En kuvittele. Enkä usko, että Mäntysalokaan kuvittelee minun kuvittelevan.

Retoriikan periaatetta noudattaen Mäntysalo vastaa kritiikkiin, jota ei ole esitetty ja jättää vastaamatta siihen, joka esitettiin. Väännettäköön sitten rautalangasta.

Piikittelyni ei kohdistunut pidettyihin puheisiin, ei uskonnottomuuteen, eikä vainajiin. Minusta vain tuntuu omituiselta, että yhdistys, joka kampanjoi kirkosta eroamisen puolesta ja saarnaa ateistista uskontoa — kutsun sitä uskonnoksi, sillä Jumalan olemattomuus on yhtä suuri uskon asia kuin se, että Jumala on olemassa — haluaa käyttöönsä kirkollisia tiloja oman asiansa edistämiseen.

Älkäämme antako vainajien, surevien, kunnioittavien hautauspuheiden tai muun Mäntysalon tuprauttaman savuverhon sumentaa tätä tosiasiaa. On kyse periaatteesta, ei siitä miten nättejä ja suvaitsevaisia puheita pidetään. Pitäisikö kirkon kuopata viimeisetkin periaatteensa jonkin hämärän "katsomuksen kunnioittamisen" nimissä? Uskon Mäntysalon suvaitsevaisuuspuheisiin vasta sitten, kun Prometheus-leireillä järjestetään seurakunnan toimesta aamu- ja iltahartaudet.

Mutta tämän kaikenhan Mäntysalo varsin hyvin tietää. Siksi hän on ymmärtävinään väärin tarkoitukseni voidakseen esiintyä sovittelevana ja yhteyttä etsivänä humanistina, ja samalla kalastella surevia omaisia yhdistyksensä kannalle.

Mutta mikäs siinä, keskitytään vain siihen, mikä meitä ihmisiä yhdistää. Kerron kuitenkin, että olen pystyttämässä kampanjaa, jossa lähestyn vapaa-ajattelijoita. Kannustan heitä eroamaan yhdistyksestä, koska sillä ei ole tekemistä sen enempää vapauden kuin ajattelunkaan kanssa.

Mutta eihän se estä meitä olemasta kavereita — suvaitsevaisia kun ollaan.