Outi Forsman ja Erica Mäkipää ovat elämänmuutoksen kirittäjiä toisilleen. Alkuaan he ovat opiskelutovereita Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisestä tiedekunnasta.

— Ylioppilaaksi päästyäni halusin vain nopeasti jonkun ammatin. Valmistuin merkonomiksi, ja olin töissä sihteerinä kotikaupungissani Kotkassa, Forsman kertoo.

Seurustelu metsätalousinsinöörin kanssa johti avioliittoon, ja pariskunta lähti yhdessä Sansibarille, jonne mies oli menossa kehitysyhteistyöprojektiin töihin.

Nuori vaimo hoiti taloutta alkeellisissa oloissa. Se, että oppi selviämään pelkkien peruselintarvikkeiden ja jopa matoisten jauhojen varassa, antoi taustaa myöhemmille ravitsemustieteen opinnoille.

Takaisin Suomeen ja Vantaan Asolaan asettuneeseen perheeseen syntyi tytär 18 vuotta sitten. Tuore äiti ajatteli, että pikkulapsivaiheessa äidin opiskelu olisi parempi ratkaisu kuin kokopäivätyö.

Halu auttaa

Erica Mäkipää puolestaan mietti pari vuotta koulun jälkeen, mitä elämällään tekisi. Samaan aikaan hän oli toimistotöissä ja puoli vuotta Ruotsissa päiväkodissa.

— Ajatuksissa pyöri halu auttaa ihmisiä ja edistää terveyttä. Päättelin, että voisin tehdä noita asioita opiskelemalla ravitsemustiedettä.

Ravitsemustieteen pääaineopiskelijoiden ryhmä oli pieni, puolikymmentä opiskelijaa. Forsman ja Mäkipää tutustuivat toisiinsa vielä paremmin ollessaan kesällä 1995 työharjoittelussa Kansanterveyslaitoksella.

— Se kesä oli vaikea. Minua kolme vuotta vanhempi veljeni oli maaliskuussa sairastunut flunssaan. Viikkoa myöhemmin hän kuoli keuhkokuumeeseen, Mäkipää kertoo.

Noin kuukausi veljensä kuoleman jälkeen Mäkipää tuli raskaaksi.

— Minua väsytti ja oksetti koko ajan. Onneksi olimme työharjoittelussa Outin kanssa samassa paikassa. Välillä hän jopa toi minulle ruokaa kotoaan, Mäkipää jatkaa.

Työtä liian kanssa

Valmistuttuaan naiset hakeutuivat erilaisiin töihin.

— Olin varma siitä, että Sydänliitto oli juuri oikea paikka minulle, kun pääsin tekemään töitä terveyden edistämisen parissa, Erica Mäkipää kertoo.

Innoissaan Mäkipää teki töitä liian paljon. Aikaa myöten kävi sitten niin, että sairauksien ehkäisemisen sijasta hän itse turhautui työhönsä.

Outi Forsman oli tuotekehittäjänä elintarvikealan yrityksessä.

— Työ oli sellaista mitä halusinkin tehdä. Ongelmia syntyi, kun yrityksen johto vaihtui, eivätkä sen arvot vastanneet omiani. Lopulta jouduin lähtemään työstäni.

Kokemus oli kova isku Forsmanille.

— En ollut voinut kuvitella, että sellaista tapahtuisi minulle, joka halusin tehdä kaiken niin täydellisesti kuin ikinä pystyin. Pidin itseäni tunnollisena ja ahkerana työntekijänä sekä lojaalina, en tosin enää silloiselle johdolle, mutta yritykselle kuitenkin. Onneksi löysin vaativan sijaisuuden, joka alkoi saman tien.

Yhteinen yritys

Vuosien mittaan Forsmanin ja Mäkipään yhteys on säilynyt. Pari vuotta sitten molemmille tuli yhtä aikaa tarve muuttaa elämäänsä enemmän omannäköiseksi. Sähköpostiviesteissä syntyi ajatus oman yrityksen perustamisesta.

— Outi ehdotti ruokapalvelua, kahvilaa tai ravintolaa, Mäkipää toteaa.

— Ja Erica ehdotti, että siihen voisi liittää jotain käsillä tekemistä. Sitten hän löysi netistä valmiin konseptin: tarjoamme yksittäisille ihmisille sekä ryhmille paikan ostaa ja maalata keramiikka-astioita, ja sitten poltamme ja lasitamme ne, Forsman jatkaa.

Ideaa kypsyteltiin ja yritystä suunniteltiin vuosi.

— Haluamme tarjota ihmisille mahdollisuuden pysähtyä kiireen keskellä ja löytää itsestään luovuus. Kuka tahansa, yhtä hyvin lapsi kuin vanhuskin, pystyy maalaamaan keramiikkaa, molemmat vakuuttavat.

Pensseli ja kuppi -kahvilalle ja -työpajalle löydettiin Helsingistä toimitila, joka remontoitiin talkoilla. Kalusteiksi etsittiin ja kunnostettiin vanhoja tavaroita sukulaisten ja tuttavien vinteiltä.

Yritys on toiminut reilun puoli vuotta. Työ ja yhteistyö ovat sujuneet ja tuntuneet molemmista mielekkäiltä.

— Lisäksi tuntuu hyvältä, että mieheni on koko ajan luottanut siihen, että teen sellaisia ratkaisuja kuin minun pitääkin tehdä, kertoo Forsman.

— Myös molemmilta vanhemmiltani, jotka ovat toimineet yrittäjinä, olemme saaneet henkistä tukea ja käytännön apuakin, lisää Mäkipää.