Tikkurilan kirkosta järjestetään arkkitehtuurikilpailu
Tikkurilan kirkosta ja seurakuntakeskuksesta järjestetään arkkitehtuurikilpailu. Kilpailuohjelman mukaan tavoitteena on kaupunkikuvallisesti hallittu ja esteettinen kokonaisuus.
Kilpailuohjelmassa todetaan, että kirkon ja seurakuntakeskuksen tehtävänä on luoda mahdollisuus hiljentymiselle keskellä kaupungin kiirettä. Tavoitteena on tilat, jotka antavat hyvät edellytykset seurakunnan toiminnalle. Kirkon tulee myös olemuksellaan näkyä ja viestiä kristinuskon läsnäolosta Tikkurilassa.
Tilaohjelmaan kuuluvat Tikkurilan seurakunnan tilojen lisäksi keskusrekisterin ja hautatoimiston tilat. Ruotsinkielisen seurakunnan tarvitsemat tilat eivät sen sijaan sisälly kilpailuohjelmaan. Seurakunta on jo pitkään toivonut saavansa tilat Helsingin pitäjän kirkonkylästä.
Kilpailuohjelmaa laadittaessa on käyty neuvotteluja Vantaan kaupungin, terveysaseman, Bethanian liiketalon ja pysäköintiyhtiön kanssa.
Kilpailu alkaa 22.5. ja päättyy 26.9. Pienoismalleja voi jättää 10.10. asti. Kilpailussa noudatetaan Suomen Arkkitehtiliiton SAFAn kilpailusääntöjä. Palkintoina ja kilpailutöiden lunastuksina jaetaan 77 000 euroa

