Getsemanen puutarha

— Näin uskonnonkirjassa 9-vuotiaana kuvan Getsemanen puutarhasta. Kuvassa oli oliivinvihreä nurmen peittämä rinne, jossa oli kultainen portti. Kuva lumosi minut täysin! Minulle tuli pakottava tarve päästä joskus siihen paikkaan. En vielä lapsena tiennyt, mikä tai missä kuvassa oleva paikka oli, se selvisi myöhemmin.

— Jerusalemissa asuessani pääsin sinne. Olen käynyt siellä monta kertaa. Ihaninta Getsemanessa on ikivanhat oliivipuut ja niiden rungot. Sanotaan, että ne olisivat olleet puutarhassa jo silloin, kun Jeesus oli siellä. Kyhmyisiä runkoja vasten Jeesus painoi tuskissaan poskensa ennen kuin viimeinen kilvoitus alkoi. Puutarhan lumous ei haihdu.

Juudas

— Minun myötätuntoni on Juudaksen puolella. Ajattelen Juudasta juuri pääsiäisen tienoilla — myös

Juudasta itsessäni. Hän oli heikko ja raastettu ja antautui petokseen. Ei hän ollut itse pahuus, vaan kaikissa meissä ihmisissä on pahuutta. Toisen ylevyys sattuu omaan arvottomuuden tunteeseen ja haavaan.

— Uskon, että Juudas sai anteeksi, koska hän katui. Kuinka yksinäinen hän mahtoi olla! Hänen tuskansa on yksi pääsiäisenajan uhreja. Ei Jumala voi olla niin armoton, että olisi jättänyt Juudaksen. Eivät ne muutkaan opetuslapset niin ansioituneita olleet. Juudas katui tosissaan.

Ruumis ja veri

— Ruumis ja veri. Nämä sanat tässä yhteydessä eivät oikein aukene. Onkohan niitä loppuun asti mietitty? Kun jaetaan yhteinen leipä ja viini, se on kaunis luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden symboli.

Pilatus

— Ei herätä minussa mitään pahoja ajatuksia. Hän oli aikansa intellektuelli. Teki kaikkensa, ettei Jeesusta tapettaisi, mutta minkäs hän kansalle mahtoi. Varmasti häntä harmitti se. Mutta yleensä viisaus joutuu väistymään raa’an alkeellisuuden tieltä.

Pietari

— Pietari oli kyseenalainen luuseri. Paksut puheet, mutta hän ei jaksanutkaan olla niiden mittainen tosipaikassa. Mutta ei hänelläkään varmasti ollut helppoa kukon laulun jälkeen, kun hän oli kieltänyt Jeesuksen kolme kertaa. Vaikka oli juuri aikaisemmin vakuuttanut, ettei missään tapauksessa ikinä kiellä häntä.

— Juudas hirttäytyi, mutta Pietari joutui elämään oman pelkuruutensa kanssa. Kaiken pahan maailmassa altistaa toisten hyvyys. Hyvyys ilman lujuutta mahdollistaa pahuuden.

Kärsimys ja tuska

— Kärsimykset kuuluvat maailmaan, on turha pillittää, että maailmassa tapahtuu kauheita asioita. Mutta se on tärkeää, että Jumala otti Jeesuksen kautta ihmiset lähelleen takaisin.

— Itselle kelpaamattomuuden tunne on tuskaisin: ettei Jumala voi rakastaa minua eikä itsekään voi rakastaa itseään. Kelpaamattomuus on syvä, syvä tuska. Juuri siltä Jeesus yritti ihmiset pelastaa.

Risti

— Risti on kauhea asia, ja se on valittu kristikunnan symboliksi! Se on yhtä hirveä kuin pääkallo. Risti saa minussa aikaan kylmiä väreitä. Ristiinnaulitseminen on kammottava ja häpeällinen tapa kuolla.

— Joissakin joululauluissa on hurjat sanat. Niin kuin esimerkiksi teksti: "…ristinkö he sinulle rakentavat…", jossa kerrotaan Marian mietteistä Jeesukselle. Pitäisi iloita! Suunta pitäisi olla synnistä poispäin. Jo aikoinaan syntiinlankeemuksessa ihminen ei uskonut Jumalan anteeksiantoon ja armoon, ja meni sen takia piiloon. Pääsiäisen suuri toivo on, että ihminen ei ole tuomittu pahuuteensa. Jumala tietää, että on meissä hyvääkin, kun vain itse löydämme sen. Jokaisen pitää alkaa itse kastella rakkauden mahdollisuutta. Kädestä otetaan kiinni, kun sen vain itse ojentaa. Tuomitsemme itse itsemme kadotukseen, ei Jumala. Synti on ihmisen etäisyyttä Jumalasta. Jos uskoo hyvään itsessä niin kuin Jumala meistä uskoo, se hyvä tulee todeksi.

Golgata

— Ajattelen Golgataa Marian kautta. Näen äidin ristin juurella hammasta purren tuijottamassa sitkeästi poikaansa: jos poika kärpästen syömien luomiensa välistä vielä näkisi äidin ja hän saisi siitä lohtua. Paitsi Jeesuksen kuolemaan, Golgata liittyy myös äidinrakkauteen. Se on äidinrakkauden ja sitkeyden muistomerkki ja jalusta.

Ryövärit ristinpuulla

— Aina, kun ortodoksikirkossa mennään ehtoolliselle, luetaan rukous: "Minä en suutele sinua niin kuin Juudas, vaan niin kuin ryöväri tunnustan sinut. Muista minua, Herra, sinun valtakunnassasi." Tämä rukous saa minut aina kyyneliin.

Kuolema

— Kuolema on väistämätön ja henkilökohtainen. Kuoleman ajatteleminen antaa oikean perspektiivin elämään.

Sureva Maria

— Marian osa on pääsiäisenä kaikkein koskettavin. Ei ainoastaan Jeesus, vaan myös sureva äiti kärsi. Jokainen äiti tässä elämässä seisoo pienemmän tai suuremman ristin juurella lastensa takia. Äidit haluavat suojella lapsiaan kaikelta pahalta, Maria joutui kärsimään rankimman kautta.

Maria Magdaleena

— Hän oli viehko nainen, ja on herättänyt monenlaisia tuntoja. Hänestä on aina käyty ja käydään edelleen spekulaatiota. Viimeisimpien tutkimusten mukaan hän ei ollut prostituoitu, vaan rikas ja merkittävä hovissa elänyt nainen.

— Toisaalta, onko sillä väliä? Huora tai vallasnainen, Jeesus antoi hänelle jotain olennaista: itsekunnioituksen ja omanarvontunnon. Jeesus ei ikinä kohdellut naisia alentavasti tai vähätellen. On kummallista, että jotkut hänen seuraajistaan vielä nykyäänkin niin tekevät. Ei Jeesuksella ollut ulkoista paremmuusjärjestystä, ei sukupuolen, eikä aseman mukaan.

— Maria Magdaleenalla oli aikoinaan varmaan aika tiukkaa veljesten keskellä naisena. Yleensä Jeesukseen liitettävien naisten rooli on joko anteeksipyytävä huora tai madonna. Mutta ehkä Maria Magdaleena oli aikansa Paris Hilton. Tai hän oli kuin yksi pojista, ei painanut päätään tai hävennyt, pani omaisuutensa likoon ja seurasi Jeesusta.

— Ja se on merkittävää, että Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäinen eteenpäin viejä oli nainen. Maria Magdaleena meni Jeesuksen haudalle aamuyöstä pää pystyssä ja syli täynnä tuoreita yrttejä. Ei siellä poikia näkynyt, lymysivät verhon takana. Maria Magdaleena on hyvä esimerkki jokaiselle naiselle.

Tyhjä hauta

— Mieleeni tulee heti Jerusalemin puutarhahauta, jossa on hautakammio. Asuin Jerusalemissa, kun lapseni olivat pieniä. Menimme usein hautakammioon pakoon kuumuutta. Siellä oli viileää, hiljaista ja hämärää. Hautakammion ympärillä oli kaunis ja ihana livertävä puutarha ympärillä. Pääsiäisen ihme on siellä aina läsnä.

Kristuksen ylösnousemus

— Ylösnousemus on toivo siitä, että elämä ei pääty kuolemaan. Meissä kaikissa on kuoleman pelko, mutta on lohduttavaa tietää, ettei elämä lopu siihen. En haluaisi tähän maailmaan uudestaan, mutta en usko siihenkään, että sielu häviää kuolemassa. En kuitenkaan usko mihinkään jälleensyntymisoppiin. Paikan, johon menemme kuoleman jälkeen, täytyy olla parempi kuin tämä nykyinen.

Ilo

— Jumala rakastaa meitä ja kuolema ei ole lopullinen. Kyllä siitä jo ilo irtoaa! Mitä muuta ihminen enää tarvitsee?

Emmauksen tiellä

— Jeesuksen ihmisyys on liikuttavaa. Miten paljon Jeesus mahtoi kaivata ystäviään! Hän halusi vielä nähdä heidät ja puhua heidän kanssaan ja kenties vetää vielä kerran sieraimiinsa nuotiolla paistetun kalan tuoksua. Ei täältä maailmasta ole helppo lähteä pois — jos se ei ollut helppoa Jumalan pojalle, miten sitten ihmiselle.

Monipuolinen työsarka

Alun alkaen RiikkaJuvosesta, 50, piti tulla pappi. Sitä hän halusi kiihkeästi viisivuotiaana. Mutta siihen aikaan kun hän oli nuori, naiset eivät päässeet papinvirkaan. Unelma oli pakko jättää, ja urasuunnittelu meni uusiksi.

— Isäni on kuvanveistäjä ja siitä sain idean, että minusta tulee kuvataiteilija. Minua on aina kiinnostanut myös kirjallisuus ja nykyisessä työssäni olen saanut yhdistettyä sekä kädentyön että kirjoittamisen. Niin, ja olen huomannut, että kyllä tässä työssä on päässyt saarnaamaankin, nauraa Juvonen.

Kuvataiteilija, kirjailija ja kirjankuvittaja Juvonen tekee parhaillaan kirjaa sodasta. Tarkemmin sanottuna hän kokoaa sotahistoriaa naisille.

— Naisia kiinnostaa yleensä teknisiä yksityiskohtia enemmän miksi jotain tehtiin.

Ensi syksynä ilmestyvä kirja on Juvosen neljäskymmenes teos. Viimeksi häneltä on ilmestynyt keski-ikäisen naisen tunnoista kertova Hehku (Kirjapaja 2005).

Onnellisimmillaan Juvonen sanoo olevansa silloin, kun hän kirjoittaa Raamatun maailmasta.

Entinen Tšekkoslovakia, Kypros ja Israel ovat Riikka Juvoselle tärkeitä maita. Jos Juvosta kiinnosti pikkutyttönä kiihkeästi papin ammatti, niin hänen toinen intohimon kohteensa ovat olleet itämaat. Itämaainnostus iski Juvoseen, kun hän vähän alle parikymppisenä kuvitti Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Niihin aikoihin — 1970-luvun puolessa välissä — hän opiskeli Prahan taideteollisessa korkeakoulussa.

Jerusalem, ja varsinkin pyhät paikat tulivat tutuiksi niinä seitsemänä vuotena, kun Juvonen asui siellä taidemaalariksi valmistumisensa jälkeen. Hän oli kotiäitinä ja vaimona, mutta teki samalla omia töitään.

Jerusalemista Juvonen siirtyi Kyprokselle maalaamaan muutamaksi vuodeksi. Jokin sinne taisi jäädä, sillä Kypros on edelleen Juvoselle läheinen paikka. Hänellä on siellä miehensä kanssa kakkoskoti, vuoren rinteessä pikkuinen mökki, jonka ikkunoista aukeaa näkymä suoraan Välimerelle.

— Minulla on ollut tarkoitus viettää puolet vuodesta Kyproksella ja puolet täällä Suomessa, mutta hyvä kun olen lomillani ehtinyt siellä pistäytyä.

Pääsiäisen aikaan Riikka Juvonen on kotona miehensä, tyttärentyttärensä ja poikansa koiran kanssa. Pitkänäperjantaina hän käy yhteisessä synninpäästössä Uspenskin katedraalissa.

Lauantaina päivällä Juvonen siivoaa ja koristelee kotinsa pääsiäiseen. Yöllä hän lähtee pääsiäisyön messuun ja mukana on vasullinen herkkuja.

Kun Juvonen ehtoollisen jälkeen aamuyöllä palaa kotiin, hänellä on omien siunattujen ruokiensa lisäksi korissaan punaiseksi värjätty kananmuna. Sellaisen jokainen ortodoksi saa ottaa ristinsuutelun jälkeen suuresta padasta mukaansa.

Kotiin päästyään Riikka Juvonen tekee itselleen muhevan lampaanlihavoileivän, kaataa lasiin punaviiniä, nauttii niistä, ja samalla kuuntelee aamuista mustarastaan laulua. Paaston aika on ohi.