Sivun toiminnot

Kirkkojen aarteet esillä

Helsingin seurakuntayhtymä on 100-vuotisjuhlansa kunniaksi tuonut sakraaliesineistöään ja kirkkotekstiilejään näytille Designmuseoon. Kyyhky ja Karitsa -näyttelyssä on esillä lähes 250 esinettä Helsingin kirkoista.

Suurin osa esineistä on 1900-luvulta, joka oli suomalaisen designin kukoistuskautta. Tuolloin myös kirkkoja alettiin suunnitella niin, että arkkitehtuuri, sisustus ja esineistö muodostivat yhtenäisen kokonaisuuden. Näyttelyssä tuleekin ilmeiseksi seurakuntien rooli muotoilun tukijoina: nähtävänä on seurakuntien tilaamia töitä monilta viime vuosisadan nimekkäimmiltä muotoilijoilta ja tekstiilitaiteilijoilta.

Kirkollinen design ei ole ollut oma erillinen saarekkeensa, sillä esimerkiksi jugend, art deco, funktionalismi ja modernismi näkyvät kirkkojenkin esineissä. Näyttelyssä on myös vanhempaa esineistöä, lähinnä hopeaa kantakaupungin kirkoista. Vanhin esine on hopeinen öylättirasia vuodelta 1661.

Uniikkiesineiden lisäksi on haluttu tuoda esiin myös kirkollisen esineistön sarjatuotantoa. Esimerkiksi Tapio Wirkkalan 1960-luvulla suunnittelemat ehtoollisvälinesarjat ovat ajattomia ja pelkistettyjä — ja edelleen tuotannossa ja käytössä. Kuriositeetista puolestaan käy Mustasaaren toimintakeskuksen kolehtihaavi, jonka tuntematon muotoilija on tehnyt lentopallosta. Erikoisilta tuntuvat myös 1950- ja 1960-lukujen morsiuskruunut. Eipä niitä nykyhäissä näy.

Haurainta aarteistoa lienevät kirkkotekstiilit. Monet näyttelyn arvotekstiileistä eivät enää kestä käyttöä, joten kirkoissa niitä ei näe. Näyttelyssä on esillä muun muassa Hanna Loimarannan, Greta Skogster-Lehtisen ja Dora Jungin suunnittelemia tekstiilejä. Myös aivan uusia kirkkotekstiilejä on mukana: Päikki Prihan Mikael Agricolan kirkkoon, Hanna Korvelan Viikin kirkkoon ja Anna-Maija Aarraksen Mustasaareen suunnittelemat tekstiilit ovat kaikki viime vuodelta.

Näyttely toimii samalla jumalanpalveluselämän ja kirkollisten toimitusten kertauskurssina. Näyttelyteksteissä kerrotaan Helsingin seurakuntayhtymän historiasta ja kirkollisten toimitusten käytännöistä. Näyttelyvieraille on tehty myös vihkonen, jossa selitetään kirkollisen kuvaston symboliikkaa.

Kyyhky ja Karitsa — Pyhä design Helsingin
kirkoissa 28.5. saakka Designmuseossa Helsingissä

Kaisa Halonen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook