Liitto natisi liitoksissaan. Vaimo pirautti seurakunnan perheneuvontaan ja sai kuulla ahdistuneen oloiselta vastaanottovirkailijalta, että täyttä on. Suhteensa kanssa kipuilevia pareja riitti jonoksi asti.
”Olisiko teillä mahdollisuus käyttää yksityisiä palveluntuottajia?” kysäisi ahdistuneen oloinen.
”Haluaisin kyllä kirkon jäsenenä kirkon perheneuvontaan. Eikös tämä ole vähän niin kuin jäsenetuus?” kysyi vaimo kepeyttä tavoitellen.
”Meillä ei kysellä jäsenyyttä”, kuului vastaus.
Kuopus oli opintiensä alussa. Hajamielinen äiti ei huolehtinut ajoissa iltapäivähoidosta ja havahtui huoleen vasta kesällä. Soitto seurakunnan sympaattisen oloiselle kerhotädille varmisti, että ilmoittautumisaika oli ohi ja kerhot täynnä.
”Ovatko seurakunnan jäsenet etusijalla paikkoja täytettäessä?” kysäisi äiti.
”Ehei, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä”, vastasi sympaattisen oloinen.

Kirkosta erosi viime vuonna 33 000 ihmistä. Joukko vastaa keskikokoisen seurakunnan väkimäärää. Osa kertoo eron syyksi, ettei kirkolla ole heille mitään annettavaa. Oikeampi syy lienee, että he saavat haluamansa kuulumatta kirkkoon.
Kirkkoon kuulumattomille tarjotaan perheneuvontaa, päiväkerhoja, leirejä ja kauniiksi lopuksi vielä hautaan siunaaminen. Kiltisti kirkollisveronsa maksavien etuuksiksi jäävät kaste, kummius ja kirkollinen vihkiminen. Sekä äänioikeus.
Kun väki kirkosta vähenee, perheneuvonnalle, kerhoille ja leireille ei löydy enää maksajia. On ymmärrettävää, että kirkko haluaa pitää edes löyhän yhteyden helmoistaan hävinneisiin. Pienikin säie on parempi kuin kokonaan kadonnut kontakti.
Mutta mitä mahtaa ajatella kirkollisveronsa maksava äiti, jonka kuopus jää iltapäiviksi ilman valvovaa silmää? Samaan aikaan kirkon jäsenyydestä luopunut hyvätuloinen naapurin rouva kiikuttaa kerhoon kuopuksensa, koska ehti soittaa ensin. Jos toiset maksavat ja toiset käyttävät, eikö ole vaarana, että maksumiehenä olo ei pidemmän päälle houkuta?

35 prosenttia kirkkoon kuuluvista perustelee jäsenyyttään sillä, että kirkko huolehtii heikoimmista ja haavoittuvimmista. Hädän äärellä ei tietenkään kysellä, löytyykö sitä jäsenkirjaa. Silloin ei puhuta perheneuvonnasta tai iltapäiväkerhoista, vaan elämisen edellytyksistä.