Sivun toiminnot

Sinkku vai naimisissa?

Raamatussa ei kerrota, että Jeesus olisi nauranut. Voiko tästä päätellä, että Jeesusta ei mikään koskaan naurattanut?
Raamatussa ei kerrota, että Jeesus olisi ollut naimisissa. Voiko tästä päätellä, että hän oli poikamies?

Maria Magdaleenan arvoitus ‑nimisen kirjan kirjoittaja Laurence Gardner väittää, että Jeesus ja Maria M. olivat naimisissa ja että Kaanaan häät, muistattehan ne joissa viini loppui kesken, olivat heidän häänsä. Viinipuolihan Kaanaassa korjaantui mukavasti vedestä viiniä -tekniikalla.

Gardner vetoaa muun muassa Filippuksen evankeliumiin, jota ei kirkkoraamatusta löydy. Filippuksen mukaan Jeesus selvittää mustasukkaisille opetuslapsille rakkauttaan Mariaan ja puhuu avioliiton ihmeestä. Gardner arvelee, että avioliitto ja Marian vahva asema olivat liikaa miehiselle yhteiskunnalle. Sitä paitsi Marian ja Pietarin välit eivät olleet parhaimmat, ja Pietari oli sentään koko Rooman kirkon perustaja. Siispä Maria M. sai väistyä.

Edesmenneen professori Timo Veijolan mukaan on romanttista naivismia kuvitella, että Jeesuksen väärentämätön oppi olisi löydettävissä nykyisen Raamatun ulkopuolisista lähteistä. Harhaa on hänen mukaansa myös käsitys, jonka mukaan Raamattuun otetut kirjat olisi sovittu jossakin tietyssä kokouksessa. Raamattu on Veijolan mukaan syntynyt käytännön elämän kulussa ja monien vaiheiden kautta. Näin syntynyt kokonaisuus, kaanon, on virallistettu 390-luvun kokouksissa.
Oli miten oli. Jumala on tullut ihmiseksi. Ei ole ihmisen asia määritellä, saiko hän tulla poikamieheksi vai aviomieheksi.

Siviilisäädystä ei puhuta uskontunnustuksessa mitään. Voimme siis olla rauhassa ja jättää naima-asian Herran huomaan.

Koonnut Heli Kulmavuo
Kuva Guido Reni
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook