Tehdyt toimenpiteet

Kantelu Janne Silvastin vaalibussista

Pastori Jukka Raunu on tehnyt Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin kantelun Tikkurilan seurakunnan kirkkoherranvaalista. Kantelu kohdistuu vaalin voittaneen Janne Silvastin tukiryhmän järjestämään vaalibussiin, joka ajoi ennakolta ilmoitettua reittiä Ylästöstä Tikkurilan kirkolle ja takaisin ensimmäisenä äänestyspäivänä.

Raunu pyytää selvittämään, ovatko äänestäjät voineet äänestää ilman, että heihin pyritään vaikuttamaan vaalipaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ja onko heidän vaalisalaisuuttaan kunnioitettu.

Tuomiokapitulin lakimiesasessori Kirsi Puoliväli pyytää asiasta lausunnon sekä Janne Silvastilta että Tikkurilan seurakunnan seurakuntaneuvostolta.

Silvast kertoo, että hän ei ollut innostunut vaalibussista, mutta myöntyi kannattajiensa hankkeeseen. Laillisuus oli varmistettu seurakuntien lakimieheltä Pekka Laaksolta, jonka mukaan vaalibussille ei ole estettä edellyttäen, että bussissa ei tehdä vaalityötä. Silvastin kuuleman mukaan bussissa on ollut kolme matkustajaa.

Kirsi Puolivälin mukaan kantelulla ei voi pitkittää vaalin tuloksen lainvoimaiseksi tulemista. Mikäli vaalin tulos saa lainvoiman, Silvast saa valtakirjan Tikkurilan kirkkoherraksi loppukesästä tai alkusyksystä.

Jukka Raunu on Leppävaaran seurakunnan vuorotteluvapaalla oleva kappalainen, joka on Tikkurilan seurakunnan jäsen.

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös tilata osoitteellisena Vantaalle 20 euron ja muualle Suomeen 30 euron vuosihintaan, lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista.


Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä