Keskiviikkona puolilta päivin Päiväkummun seurakuntatalossa alkaa tohina, kun kymmenkunta 5–6-vuotiasta kokoontuu päiväkerhoon. Eteisessä vaihdetaan vauhdissa sisätossut jalkaan ja sitten ollaan jo täydessä touhussa.
— Hei, täällä on se kalliojuttu nyt, täällä puhutaan siitä yhdestä haudasta varmaan ehkä, kuuluu hihkaisu kerhohuoneen puolelta.

Oikein arvattu, siitä yhdestä haudasta puhutaan kyllä, kun on hartaushetken aika. Mutta ensin lapsityön ohjaaja Irene Juvonen-Rokkanen kokoaa lapset ympärilleen ja kyselee kuulumiset. Yksi on ollut kipeänä, toinen tehnyt lumiukkoja, kolmas nähnyt hain.
— Lunta vaan sataa, eikä sula, huokaa yksi kerholaisista.
— Ei koskaan oikeasti tule kesä, lisää toinen.
— Tulee. Sen voin tällä elämänkokemuksella luvata, Juvonen-Rokkanen lohduttaa.

Hartaushetken aluksi sytytetään hiljaisuuden kynttilä. Pöydällä odottaa kalliohauta tapahtumien etenemistä. Pääsiäiskertomusta Juvonen-Rokkanen elävöittää muutenkin rekvisiitan avulla. Mukana on aasi, Jeesus, risti ja enkeleitä.

Jeesuksen vangitseminen kiirastorstaina saa lapset kiihtymään. Juudaksen ja Pietarin toimintaa ei oikein ymmärretä.
— Ai pussas! Yäk!
— Korva katkes!
Tyhjä hauta ja sieltä noussut ihan elävä Jeesus puolestaan saa lapset ihmettelemään.
— Onko se totta?
— Kaikki muut kuolee.
— Niin, mutta arvaa mitä: Jumala voi suojella haitakin.
Hartauden päätteeksi lauletaan Lensi maahan enkeli ‑virsi

— Monet vanhemmista pitävät seurakunnan päiväkerhon antamaa kristillistä kasvatusta tärkeänä. Yritämme toteuttaa sitä hyvin avoimesti, kerron esimerkiksi vanhemmille etukäteen, mitä hartauksissa käsitellään, Irene Juvonen-Rokkanen sanoo.

Hartauksissa huomioidaan kirkkovuoden tärkeimmät pyhät. Sen lisäksi käsitellään Raamatun henkilöitä niin, että kertomuksista tulee kokonaisia.
— Jotta tarinat avautuisivat lapsille paremmin, käytän aika paljon erilaisia hahmoja, niin kuin nytkin tein. Haluan, että lapset itse juttelevat ja kyselevät, ja pyrin vastaamaan heille. Lapsen tukeminen hänen pohdinnoissaan on tärkeää.
— Ja vaikka Raamatun tapahtumia käsitellään tarinanomaisesti, korostan aina, että tämä on totta, Juvonen-Rokkanen lisää.

Hartauden jälkeen viivähdetään vielä hetki rauhallisissa tunnelmissa ja luetaan yhdessä. Sen jälkeen siirrytään pöydän ympärille. Ensin kurkistetaan, mitä kuuluu ryhmäläisten kylvämille päärynän- ja appelsiininsiemenille. Ei näy vielä mitään, pienintäkään vihreää ei mullasta pilkistä.
Sitten päästään askartelemaan pääsiäiskoristetta, jossa on tipuja ja rusetteja. Irene Juvonen-Rokkanen toppuuttelee kiireisimpiä ja antaa ensin ohjeet.

— Yksi kerhotyön tavoite näiden isompien kohdalla on pitkäjänteisyyden ja kädentaitojen lisääminen. On olennaista, että lapset tekevät itse ja että jokaisen kädenjälki näkyy. Laitetaan sitten vaikka laastaria eli teippiä, jos sakset lipsahtavat, Juvonen-Rokkanen kertoo.
— Jos kuuntelee neuvoja, niin eiköhän onnistu, päättelee yksi kerholaisista.
Toinen kertoo, että askartelu on mukavinta. Paitsi että kaikkein parhaimpia ovat eskaripäivät, koska silloin saa kotitehtäviä.

Sitten yhdellä jos toisellakin alkaa olla kiire leikkimään. Yksi tyttöporukka pistää pystyyn kotileikin, toinen rupeaa posteljooneiksi. Pojat leikkivät autoilla. Tämän talven hitti on kuulemma ollut leikkiä kissoja ja koiria.

Välillä kaivetaan kerhoreput esiin ja pidetään evästauko. Sitten jaksaa taas leikkiä.