Sivun toiminnot

Kulmakivi

Lauri 12 nettiin_Page_10_Image_0006.jpg

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. 1. Piet.2:4

Pari viikkoa sitten valmistui Hämeenkylän kirkolle kauan kaivattu ja odotettu tila nuorille. Pitkän työpäivän päätteeksi istuin uudella sohvalla ja katselin, kuinka isokoululaiset valmistelivat vanhojen tarinoiden pohjalta hartauksia. Sitten laitoimme kaikki silmät kiinni ja aloimme kuunnella tarinaa vaellusrippikoulusta.

"Oli myöhäinen ilta. Pari poikaa jäi kiinni tupakanpoltosta ja kotimatka odotti. Leirin pappi komensi pojat pakkaamaan tavaransa ja viemään ne hänen autolleen.

Pappi odottikin jo poikia autolla, laukut laitettiin peräkonttiin ja pojat kipusivat takapenkille. Hetki istuttiin ihan hiljaa. Sitten leirin pappi kysyi: ’Olisiko teillä jotain asiaa?’ Pojat sanoivat olevansa pahoillaan ja katuvansa. Pappi sanoi heille: ’Saatte anteeksi tekonne. Samalla tavalla kuin Jeesus antaa meille anteeksi meidän virheemme, niin minäkin tahdon antaa anteeksi teille teidän virheenne. Kotimatka on nyt unohdettu, mennään kaikki nukkumaan minun kämpilleni, jotta emme herätä enää muita."

Jumalan armo ja rakkaus paljastui meille kuulijoille vain muutamassa sanassa käsin kosketeltavan konkreettisesti. Avasin silmäni. Siinä me istuimme kaikki sikin sokin, mutta yhtä kaikki me olimme osa suurempaa kokonaisuutta. Meidän kulmakivemme oli tallella. Jeesus oli saanut paikkansa meidän uudesta tilastamme. Yhtä nopeasti se hetki haihtui kuin oli tullutkin. Puheensorina, nauru ja kikatus täyttivät tilan.

Ensi sunnuntai on 5. paastonajan sunnuntai. Sen aihe on Kärsimyksen sunnuntai. Alttarilla on violetti tai sininen liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 43:2–5, Jes. 29:13–16, 1. Piet. 2:4–10 ja Mark. 12:1–12.

Tiina Huhtala
Hämeenkylän seurakunnan nuorisotyönohjaaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook