Sivun toiminnot

Pappi lööpeissä

Taas on pappi joutunut iltapäivälehtien lööppeihin. Tosin tällä kertaa kyse on murhasta, ja jos tarkkoja ollaan, niin mielikuvituksen tuotteesta. Eppu Nuotion jännitysromaanissa Musta (Otava 2006) henkirikoksen uhri on viimeisillään raskaana ollut kirkkoherra Eeva-Liisa Martinsilta. Tiedotustilaisuutta pitävän poliisin mukaan hän on ensimmäinen Suomessa murhattu kirkonmies tai -nainen sitten piispa Henrikin.

Murhaajan motiivia etsitään Martinsillan työstä. Nuotio kuvailee, kuinka Martinsilta oli ollut kiihkeä vähemmistöjen oikeuksien puolustaja ja järjestänyt heikkojen messuja, asunnottomien yökirkkoja ja maahanmuuttajien toimintaa.

Huh. Nuotiolle tiedoksi, että onneksi kirkolliset kiistat eivät ole niin kärjistyneitä, että niitä ratkottaisiin näin äärimmäisin keinoin. Niitä selvitellään loputtomalla ohipuhumisella, jota keskusteluksikin kutsutaan. Myönnetään, ettei se ole kovin myyvä aihe.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook