Sivun toiminnot

Muotia Tikkurila–Nepal-akselilta

Lieventäisiköhän shoppailun aiheuttamaa huonoa omaatuntoa se, että shoppailisi Reilun kaupan vaatteita? Niitä ostavan ei tarvitse enää pelätä näyttävänsä vanhalta hipiltä tai maailmanmusiikin harrastajalta ellei sellaiseksi itseään koe, sillä tarjolla on nyt moderneja ja selkeälinjaisia vaatteita.

Uusi Kaiku-vaatemallisto on suunniteltu Tikkurilassa Evtek-muotoiluinstituutin oppilastöinä ja valmistettu käsityönä nepalilaisessa Mahaguthi-yhteisössä. Opiskelijat joutuivat suunnitellessaan ottamaan huomioon esimerkiksi sen, että kaikki vaatteet ommellaan poljettavilla ompelukoneilla. Kankaat kudotaan perinteisissä kangaspuissa, jotka eivät tarvitse sähköä. Värien valintaan vaikutti se, että Mahaguthissa käytetään luonnonvärejä.

Toimitusjohtaja Erja Lahdenperä Reilun kaupan Tähdestä kertoo, että Nepalissa naisille ei ole juuri tarjolla palkkatyötä. Mahaguthi-yhteisö on tärkeä työllistäjä ja naisten voimaannuttaja.

— Työ lisää naisten itsetuntoa ja itsemääräämisoikeutta. Monet naiset pystyvät kouluttamaan lapsensa työtä saatuaan.

Kaiku-malliston markkinoinnista vastaava mainostoimisto linjaa, että vaatteet ovat paitsi eettisiä, myös esteettisiä: "Näitä ei kenenkään tarvitse ostaa säälistä."

Kaiku-vaatteita myy Reilun kaupan Tähti, Hämeentie 48, Helsinki.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook