Jeesus parhain ystäväni
Otetaan Uusi testamentti ja katsotaan, millaisen esimerkin Jeesus antoi ystävyydestä ja rakkaudesta. Sitten vain kirjoitetaan bestseller-ihmissuhdeopas. Ai ei toimi näinä sukupuolitettujen planeettojen, virtahepojen ja tunneälyn aikoina? Alan Loy McGinnisin teosta Ystävyyden avaimet (Kirjapaja 2006) on kuitenkin myyty pari miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 20 kielelle.
"Jeesus on paras opettajamme ihmissuhdeasioissa", kirjoittaa McGinnis. Jeesus on esikuva esimerkiksi avoimuudessa: "Useimmat gurut ovat pysytelleet opetuslastensa yläpuolella, mutta Jeesus eli omiensa keskellä. Hän mursi leipää heidän kanssaan, itki heidän kanssaan, auttoi heitä selvittelemään riitojaan."
Jeesus kelpaa malliksi myös rakkauden osoittamisessa tekojen avulla, tilan antamisessa ja ihmisten koskettamisessa. Kuunnellakin hän osasi: "Monien gurujen ja nerojen puhe on pelkkää lähetystä. He puhuvat itse tauotta. Mutta Jeesus piti myös vastaanottimen auki."
McGinnis muistuttaa myös, että Jeesus uskalsi itkeä toisten nähden. Hän osasi antaa anteeksi ja ilmaista suuttumustaan rakentavasti. McGinnisin mielestä suuttumusta ei tarvitse peitellä: Jeesuksen lisäksi suuttumisensa on tuonut julki myös Jumala, jonka vihaan viitataan Vanhassa testamentissa 375 kertaa, ja Luther, jonka viha sai rukoilemaan ja saarnaamaan hyvin.
