Kun jokaviikkoiseen pyhäkoulunpitoon on vaikea löytää ohjaajia ja toisaalta myös lapsia, on Vantaankosken seurakunnassa päätetty kokeilla periodipyhäkoulua. Kuuteen kokoontumiskertaan on helpompi sitoutua. Kristillistä uskoa voidaan lähestyä paloina: keväällä rukousta, syksyllä Jeesuksen elämää, ensi kaudella Vanhan testamentin sankareita ja kirkkotaiteen helmiä.

Martinristissä ja Kivistön kirkolla kokoontuvien periodipyhäkoulujen aiheena ovat tänä keväänä olleet rukoushelmet. Jokainen yhteen tuleminen on ollut aarteenetsimisen seikkailu. Palmusunnuntaihin mennessä rukousnauha erivärisine helmineen on valmis.

Martinristin pyhäkoulussa sunnuntainen kokoontuminen alkaa aina alttarin äärestä. Sytytetään kynttilä ja palautetaan mieliin aikaisemmilla kerroilla löydetyt helmet pienine rukouksineen. Sitten ryhdytään ottamaan päivän vihjeistä selvää.

— Jokaisella helmellä on tarinansa ja viestinsä. Kun löysimme minähelmen, puhuimme siitä, miten arvokkaita itse kukin olemme ja kirjasimme omakuvan viereen hyviä puoliamme. Autiomaan helmessä rytistimme hiekaksi asioita, joista on tullut paha mieli. Huolettomuudenhelmi vei meidät kesähuoneeseen eväsretkelle, kertoo Martinristissä pyhäkoulua pitävä lastenohjaaja Salme Lehtinen.

Turhia ennakkoluuloja

Jaksoajattelu motivoi ohjaajan antamaan parastaan.

— Näkee mieluusti jopa vähän enemmän vaivaa, kun tietää, että urakalla on alku ja loppu, Salme Lehtinen sanoo.

— Lapset ovat palkinneet etukäteisvalmistelujen työn, iloitsee myös Vantaankosken toisesta periodipyhäkoulusta vastaava lastenohjaaja Viivi Lehtinen, jonka työparina Kivistön kirkolla on Siiri Maanavilja.

— Syksyllä yritämme uudestaan, jostakin toisesta aiheesta. Mutta silloin mainostamme paremmin, Viivi Lehtinen sanoo.

Olennaista on myös kokoontumisen aika. Salme Lehtinen pitää sunnuntain iltapäivää aamua parempana. Tärkeää on myös hälventää pyhäkouluun liittyviä ennakkoluuloja.

— Vanhemmat saattavat muistaa omasta lapsuudestaan pyhäkoulun liiallista vakavahenkisyyttä. Nykyään pyhäkoulunpitäjät ovat käyneet koulut ja kurssit. Opetus on laadukasta ja asiallista.

Kerrostalon kivijalkaan

Pyhäkoululaisten määrä on laskenut koko maassa.

— Niin Vantaankoskellakin, myöntää vt. lapsityönohjaaja Helena Fyhr.

Hänen mukaansa parhaiten väkeä vetävät arkisin kokoontuvat kaakaopyhäkoulut, varsinkin ne, joita pidetään kerrostalon kerhohuoneessa. Isommat lapset tuovat pikkusisaruksensa mukaan.

Kaakaopyhäkouluissa harrastetaan myös käytännön ekumeniaa. Mukana on maahanmuuttajaperheiden lapsia ortodoksisesta tai romanilapsia helluntailaisesta perinteestä.

— Perhepyhäkoulu, jossa vanhemmat ovat mukana, on hyvä. Niissä kaikki saavat osallistua ja rauhoittua yhdessä Raamatun sanan äärellä. Ehkä se on se juttu, miten saada uskominen osaksi tavallista arkea, Helena Fyhr arvelee.

Periodipyhäkoulua käydään Vantaankosken lisäksi parhaillaan myös Pyhän Annan lastenkirkossa Itä-Hakkilassa. Siellä teemana on matka pääsiäiseen.

Tukea kasvatukseen

Television piirrettyjen, pianotunnin ja lätkätreenien väliin ei tahdo jäädä pyhäkoululle aikaa, vaikka pyhäkoulu voisi tarjota tarpeellisen hiljaisen hetken.

Pyhäkoulu tukee perheitä kristillisessä kasvatuksessa. Kaikkien ei ole helppo opettaa lapselle rukoilemisen alkeita, puhua kuolemasta tai vastata kysymyksiin Jumalasta.

Pyhäkoulu tuo lapsen elämään kirkolliset juhlapyhät, raamatunkertomusten viisaudet, kristilliset tavat ja luottamusta rakentavan hiljaisuuden.

Monin paikoin periodipyhäkouluun on ilmoittauduttava etukäteen. Se sitouttaa perheet huolehtimaan lapset paikalle. Ryhmä pysyy yhtenäisenä ja keskinäinen luottamus mahdollistaa turvallisen oppimisen ja levon sekä ohjaajalle että lapsille.

Tavalliset seurakuntalaiset voisivat antaa erityisosaamisensa lasten käyttöön vaikkapa kuutena päivänä vuodessa. Käsistään taitava voi rakentaa lasten kanssa Pyhänmaan kartan Jeesuksen elämänvaiheiden näyttämöksi, visuaalisesti taitava maalata luomisen aamua ja puuhaihminen näyttää, miten maailmaa parannetaan vaikkapa harjoittelemalla laulu sairaalalasten iloksi.