Toimittaja Voitto Ruohonen on tutkinut Harjunpää-dekkareita väitöskirjaksi asti.

— Alunperin tarkoitukseni oli tehdä väitöskirja arvokysymyksistä 1980-luvulla ilmestyneissä suomalaisissa romaaneissa. En kuitenkaan päässyt toteuttamaan hankettani heti, ja myöhemmin päätin vaihtaa aihetta, kertoo 1980-luvun alkupuolella sekä yhteiskuntatieteiden että filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta valmistunut Ruohonen.

— Huomasin, ettei kukaan ollut tutkinut rikoskirjallisuutta väitöskirjaksi asti. Matti Yrjänä Joensuun dekkareissa minulla oli omassa kirjahyllyssäni valmis aineisto.

Joensuun yliopiston kirjallisuuden laitokselle tehdyn tutkimuksen näkökulmaksi tuli kirjallisuuden sosiologinen tutkimus. Menetelmä oli tullut Ruohoselle tutuksi jo hänen tehdessään lisensiaattityötään. Niinpä Ruohonen ryhtyi tutkimaan Harjunpää-dekkareiden antamaa kuvaa yhteiskunnasta, ja sitä, mikä on sen suhde suomalaiseen todellisuuteen.

Viime vuonna ilmestynyt tutkimus sai nimen Paha meidän kanssamme. Matti Yrjänä Joensuun romaanien yhteiskuntakuvasta (Otava 2005).

Timo Juhani Harjunpää

Rikospoliisi ja kirjailija Matti Yrjänä Joensuulta on 27 vuoden aikana, vuosina 1973–2003, ilmestynyt kymmenen Harjunpää-sarjaan kuuluvaa rikosromaania.

— Näissä romaaneissa pääsin tutkimaan arvoja ja merkityksiä. Kaiken lisäksi aiheena oli elävä nykykirjailija, jota luetaan paljon – käännöksinä muuallakin kuin Suomessa, kertoo Ruohonen.

Joensuun romaanien päähenkilö on myös rikospoliisi, Timo Juhani Harjunpää, joka työskentelee Helsingin poliisin väkivaltatapauksia tutkivassa yksikössä. Harjunpää on hyvä poliisi, mutta sarjassa kerrotaan myös turmeltuneista poliiseista.

— Se on rikosromaaneissa uutta. Amerikkalaisissa kovaksi keitetyissä dekkareissa on esiintynyt korruptiota 1930-luvulta alkaen, mutta ajatus, että poliisitkin voisivat olla roistoja, on suomalaisissa dekkareissa aika harvinainen, Ruohonen kertoo.

Harjunpää on tavallinen, arkinen mies, jonka elämässä on oikeastaan vain kaksi tärkeää asiaa: työ ja perhe.

— Puoliso ja lapset ovat Harjunpäälle tärkein työn ulkopuolinen kiinnostuksen kohde. Hänellä on heihin lämmin ja läheinen suhde, toteaa Ruohonen.

Hänen mukaansa romaanisarja antaa hyvän kuvan suomalaiseen alempaan keskiluokkaan kuuluneen perheen arjesta 1970–1990-luvuilla: Harjunpäilläkin kamppaillaan asuntoasioiden, asuntosäästämisen, rahapulan ja päivähoito-ongelmien kanssa.

Harjunpää ottaa työnsä hyvin vakavasti.

— Hänellä on hyvin inhimillinen suhde työssään tapaamisiinsa ihmisiin — hän ei osaa toimia täysin ammattimaisesti. Hän miettii aika ajoin oman työnsä mielekkyyttä, joskus jopa masennukseen ja ahdistukseen asti, Ruohonen kertoo.

Rikokset ja niiden tekijät

Harjunpää-sarjan rikoksentekijät eivät yleensä ole ammattilaisia. Ruohosen mukaan se tarkoittaa muun muassa sitä, ettei kirjoista löydy "hienosti ja loistavasti suunniteltuja ja toteutettuja murhia".

— Tosin Harjunpää ja rakkauden nälkä –romaanissa kassaholviin tunkeutuva Reijo Leinonen on ammattirikollinen, mutta kunnian mies: hän on valmis varastamaan pankeilta ja vakuutusyhtiöiltä, mutta hän ei halua vahingoittaa ketään ihmistä.

Useat dekkareiden rikolliset ovat jollain tavalla avuttomia.

— He eivät ole pahoja tai he eivät tee tietoisesti rikoksia. Mutta kun he eivät pysty hallitsemaan elämäänsä, he ajautuvat askel askeleelta suuntaan, joka vie lopulta rikokseen. Moni henkirikos tapahtuu aika lailla mitättömistä syistä. Monella rikoksentekijällä on alentunut syyntakeellisuus, Ruohonen kertoo.

Joensuun dekkareiden rikospoliisi Timo Harjunpää huomaa tutkimuksia tehdessään, että moni rikoksiin joutunut on kasvanut isättömänä ja lapsen kannalta tuhoisasti toimineen alistuneen tai pahantahtoisen äidin kanssa. Kirjailija jakaa itse saman kohtalon: myös hänen äitinsä sai vanhempien eron jälkeen poikansa unohtamaan oman isänsä.

Uhreina tavalliset ihmiset

Lapset rikoksen tekijöinä tai uhreina olivat Ruohosen mukaan ainakin vielä 1960-luvulla tabu: heistä ei puhuttu. Mutta vuonna 1983 ilmestyneessä Harjunpää ja poliisin poika –romaanissa on rikoksentekijänä kirjan nimen mukaisesti nuori, joka on poliisin poika.

— Varmaankin siksi, että Joensuu on oman poliisityönsä kautta nähnyt, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtumassa, hän on voinut ennakoida romaaneissaan asioita, jotka ovat tulleet suuren yleisön tietoon vasta paljon myöhemmin, päättelee Ruohonen.

Nuorten rikoksentekijöiden lisäksi tällaisia asioita ovat yksin tai heitteille jätetyt vanhukset sekä itsemurhat, joita selvitellään monissa romaaneissa.

Harjunpää-sarjan rikokset ovat useimmiten hyvin arkisia: autovarkauksia, kiusaamisia, pahoinpitelyjä, rahan viemistä — sellaisia, joista voi olla kymmenen viisitoista pikku-uutista joka sanomalehdessä.

— Suomalaisista rikoksista valtaosa, 90 prosenttia, on tuontapaisia rikoksia, ja niiden uhreiksi joutuvat usein tavalliset ihmiset, jotka osuvat väärään paikkaan väärään aikaan. Romaanien rikokset vastaavat yksi yhteen suomalaista todellisuutta, toteaa Ruohonen.

Voitto Ruohonen puhuu pahuudesta kirjallisuudessa ke 29.3. klo 18.30 Tikkurilan kirkolla.

Erilaisia dekkareita

Rikosromaaneja on eri lajeja. Ne elävät rinnakkain, vaikka ovatkin alkuaan syntyneet eri aikoina.

• Perinteisin on arvoitusdekkari. Siinä rikos on arvoitus, joka selviää monimutkaisten vaiheiden ja monien väärien johtolankojen jälkeen. Arvoitusdekkareita alettiin kirjoittaa 1800-luvun lopussa, ja varhaisimpia niistä ovat Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesin seikkailut. Dekkarien lukijoille tutuimpia ovat Agatha Christien romaanit.

• Ensimmäiset kovaksi keitetyt dekkarit ilmestyivät Yhdysvalloissa 1920-luvulla. Niissä pääpaino ei ole enää sankarietsivässä, vaan etsinnässä, jossa usein jäljitetään kadonnutta henkilöä. Tilaa saavat myös moraaliset pohdinnat, joita työ nostaa esiin etsivän mielessä. Tällaisia kirjoittajia ovat Raymond Chandler ja Ross MacDonald.

• Moderneja rikosromaaneja on kirjoitettu 1960-luvulta alkaen. Niissä ei enää piilotella rikoksen tekijää, vaan se voidaan kertoa jo ensimmäisellä sivulla. Etsimisen sijaan keskitytään siihen, millainen rikos oli, minkä takia se tapahtui ja olisiko kaikki voinut mennä toisin. Syyllisyyskysymys on keskeinen. Lukijan ratkaistavaksi jää usein, kuinka syyllinen tekijä oli lopulta tekoonsa.

Moderneja rikosromaaneja on syntynyt etenkin Pohjoismaissa. Tunnettuja kirjoittajanimiä ovat ruotsalaiset Maj Sjöwall ja Per Wahlöö, norjalainen Karin Fossum ja suomalainen Matti Yrjänä Joensuu.