Juonteet ja rypyt kertovat eletystä elämästä. Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Kasvoista saattaa nähdä elämän kivun ja ilon. Niistä kuvastuvat kaikki kohtaamiset.

Minulle yksi tärkeä kuva rukouksesta on kuva isoäidistäni. Hän on siinä pirtissä puuhellan edessä, toinen käsi kahvipannun kahvassa, toisessa kädessä kuppi. Hän selvittää siinä kahvia. Kasvot ovat täynnä ryppyjä, suu hienoisessa hymyssä. Ilme on ehkä vähän hämillinen, sillä hän tietää olevansa kuvattavana.

Hänen kätensä ovat paljon työtä tehneen ja paljon rukoilleen ihmisen kädet. Kasvoissa näkyy koko eletty elämä. Mummo osasi Siionin virret ulkoa. Jotenkin se näkyi hänestä, vaikka ei hän sitä tiennyt, enkä olisi sitä tohtinut hänelle sanoa.

Apostoli Paavali kehotti: "Kirkastakaa Jumala ruumiissanne." Sen voi tehdä vain rukouksella ja työllä. Siten, että käy sydämessään usein keskusteluja Jumalan kanssa ja että kädet löytävät tekemistä.

Isämme ja äitimme vielä tiesivät, mitä hengellisyys on, kun he rukoilivat aamuin illoin. Veisasivat virsiä, opettivat iltarukouksen ja huokasivat ylöspäin läheistensä puolesta arjen askareiden ja murheiden keskellä. Veivät lapsensa kirkkoon tai seuratuvan penkille. Tuo kaikki säteili arkeen ja joskus sukupolvien ylikin.

Eivät hengellisyyden yksinkertaiset eväät siitä mihinkään ole muuttuneet, vaikka meillä olisikin niille uusia nimiä.