Olin tulevan mieheni kanssa Pyhän Laurin kirkossa jumalanpalveluksessa sunnuntaina 5.3. Menimme sinne kuuntelemaan kuulutuksiamme, minkä vuoksi olin ehkä normaalia herkemmässä mielentilassa. Huomasin ilokseni, että tilaisuus oli myös konfirmaatiojumalanpalvelus. Petyin kuitenkin syvästi ihmisten käytökseen kirkossa.

Ennen jumalanpalveluksen alkua kirkko oli täynnä ihmisten hälinää ja puhetta ja istumapaikkojen sumplimista. Senhän voi ymmärtää ja vielä sietää. Tyrmistyin kuitenkin, kun edessämme istuva nuori mies tervehti tuttavaansa "jumalauta, sä ehdit tänne ajoissa". Ehkä olen vain tiukkapipoinen ihminen, mutta mielestäni tuollainen kielenkäyttö ei sovi kirkkoon.

Vaikka jumalanpalvelus alkoi, ihmiset eivät silti osanneet tai halunneet hiljentyä, vaan jatkoivat puoliääneen puhumista. Ymmärrän, että pienet lapset eivät välttämättä jaksa olla hiljaa koko aikaa, mutta aikuisilta odotan kyllä käytöstapojen tuntemusta ja niiden noudattamista. Heidän käytöksensä toimii myös esimerkkinä lapsille.

Pappi piti loistavan ja koskettavan saarnan ja puhui kauniisti rippinuorille. Onneksi hänellä oli kantava ääni ja mikrofoni kovalla, joten puhe kuului varmasti myös viimeisellekin penkkiriville. Taisivat jopa nämä pahimmat häirikötkin hiljentyä sitä kuuntelemaan.

Ehtoollisen jaon yhteydessä kuullut kommentit olivat minulle kuitenkin liikaa. Kun eräskin mies tuli alttarilta kuvaamasta rippilasta, hän totesi tuttavalleen saaneensa nyt virallisia todisteita pojan ryyppäämisestä. En voinut enää itselleni mitään. Olin syvästi loukkaantunut siitä jumalanpilkasta ja samalla rippinuorten halventamisesta. Lähdin kirkosta pois itkien.

Jatkossa käyn jumalanpalveluksissa maaseudulla, missä ihmiset vielä osaavat käyttäytyä. Vaikka ei olisikaan uskovainen, voi silti kunnioittaa niitä ihmisiä, joilla tällainen vakaumus on sekä nuoria, joille tämä tilaisuus oli ainutkertainen juhla.

Anne Seilonen