Hannes Asikaisen erikoisuus on jo monen vuoden ajan ollut perinteisten kirkkoveisujen sovittaminen kitaralle. Hänen konsertissaan myös lauletaan virsiä kitaran säestyksellä. Voiko konserttiyleisö lisäksi toivoa oman suosikkivirren esittämistä?

— Totta kai improvisointikin onnistuu. Näissä virsisovituksissa olen kuitenkin pyrkinyt tekemään suunnitelmallisempaa työtä sopivan sovituksen löytymiseksi, Asikainen perääntyy kohteliaasti.

— Yhden kappaleen tekemisessä saattaa vierähtää jopa kuukauden päivät, hän kertoo.

Työn lopputulos on konserttien lisäksi kuultavissa pian levyllä, jonka virsisovitukset ovat klassisen musiikin aikakausien tyylipuhtaita mukaelmia. Levyn ajoitus on oivallinen.

— Nykyinen virsikirjamme täyttää tänä vuonna pyöreät kaksikymmentä vuotta, Asikainen taustoittaa.

Sovitustyön ensimmäisenä askeleena Asikainen valitsee tyylin, jonka pohjalle hän kunkin virren sovittaa. Tyyliin hän perehtyy hartaasti ja kuunnellen.

Perinteisemmän barokin tai romantiikan ajan lisäksi Asikaista viehättää uudempikin tyyli. Hector Villa-Lobosin latinalaisrytmiikka ja Keith Jarrettin jazzmelodiat ovat vaikuttaneet useamman kuin parin virren uuteen ilmiasuun.

— Tyylien yhdisteleminen virsiin on sitä jännittävämpää, mitä nykyaikaisemmasta musiikista on kyse. Katsotaan vielä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Asikainen naurahtaa.

Tähän mennessä virsisovituksia on syntynyt toistakymmentä kappaletta.

Asikaisen rakkaus virsiin on elämän pituinen. Lappeenrantalaisten kirkon nuorisotyöntekijöiden lapsena hän on tottunut etsimään rauhaa kirkon penkistä ja lauluista, joihin kansa on kaipuutaan vuosisatojen saatossa siirtänyt.

— Kolmenkympin kriisi muutama vuosi sitten laittoi miettimään, mikä olisi se juttu elämässä, josta oikeasti olen kiinnostunut, Asikainen kertoo.

Hän oli valmistunut klassisen kitaran soittajaksi. Vuoden 2000 pyhäinpäivän hiljaiseen konserttiin hän sovitti virren Oi Herra jos mä matkamies maan.

Kielisoittimen pehmeä ääni ja kaamoskansan kaipuun klassikkokappale olivat koskettava yhdistelmä. Asikainen tunsi löytäneensä etsimänsä.

Virsi-innostuksensa kanssa Asikainen ei suinkaan ole yksin. Muutaman vuoden aikana on ilmestynyt useampikin jazz-muusikoiden tekemä virsilevy. Jukka Perko ja Sakari Kukko ovat julkaisseet omat versionsa kansan syvien tuntojen tulkeista.

Kitaristi Asikainen kokee olevansa omalla tavallaan samalla asialla, instrumentti ja musiikkityyli ovat vain erilaiset.

— Oma musiikkini on hiljaisempaa ja mietiskelevämpää, kuten soolokitaran luonteeseen kuuluu, Asikainen luonnehtii.

Muusikon oma lempivirsi on sanoilla "Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja" alkava virsi numero 289.

— Kun teen sovitusta, laulun ensimmäinen säkeistö on vahvasti mielessäni. Usein siihen kiteytyy juuri se, mitä haluan kappaleella sanoa, tai mitä se merkitsee itselleni.

Virren sanat ovat soittajalle instrumentaalimusiikissakin läsnä.

— Myös kuulijoilla on konserteissani tapana selata virsikirjasta esittämiäni kappaleita. Se on osa hiljentymistä, Asikainen toteaa.

Hiljentyminen kitaran pienen äänen äärellä voi Asikaisen mukaan olla järisyttävän rauhoittava kokemus.

— Se täytyy itse kuulla, hän rohkaisee.