Klassikkoromaaniin ei aina tarvita sankareita, vaeltelua ja maailmantuskaa. Englantilaisen Jane Austenin (1775–1817) romaaneissa on niiden sijasta nokkelia nuoria naisia, yöpaidalta näyttäviä mekkoja, kuviotansseja, juoruja ja naimakauppoja.

Austen ehti elinaikanaan julkaista romaaneistaan neljä — loput on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Hänen aikalaisensa kyllä pitivät niistä, mutta tuskin kukaan olisi aavistanut, että niitä luetaan ja rakastetaan vielä lähes 200 vuoden jälkeenkin. Kirjoista otetaan jatkuvasti uusia painoksia ja niiden pohjalta on tehty lukuisia elokuvia, viimeisimpänä vuoden 2005 lopussa valmistunut Ylpeys ja ennakkoluulo.

Carol Shieldsin kirjoittamasta Jane Austenin elämäkerrasta mieleen tarttuu kiehtova yksityiskohta: tuohon aikaan parempien perheiden naisten kuului vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä. Ehkä pynttäytyminen tarjosi sopivaa ajankulua, sillä naisten odotettiin täyttävän päivänsä kaikenlaisella pienellä puuhastelulla. Varsinaisista kotitaloustöistä huolehtivat palvelijat, lapsista pitivät huolta lastenhoitajat ja kotiopettajat. Niinpä naiset kyläilivät, lauloivat, soittivat, maalasivat ja ompelivat.

Tuohon aikaan tyttöjen saama koulutus oli lähinnä valmennusta näihin naisten puuhiin. Tytöille opetettiin musiikkia, piirustusta, tanssia ja esimerkiksi ranskan kieltä. Taitojen katsottiin myös auttavan aviomiehen metsästyksessä. Opetusta he saivat yksityisissä oppilaitoksissa tai kotiopettajilta.

Jane Austen ja hänen Cassandra-sisarensa eivät olleet poikkeuksia. Heidän saamansa muodollinen koulutus jäi kahteen lyhyeen jaksoon sisäoppilaitoksissa.

Naimisiin meneminen merkitsi Jane Austenin sankarittarille lähes ainoaa tapaa turvata toimeentulo. Mutta naimisiin pääsy ei ollut mitenkään itsestään selvää, ellei perheellä ollut tarjota tyttärelleen kunnon myötäjäisiä. Tällaisessa tilanteessa kamppaili myös Austen itse, eikä loppujen lopuksi mennyt koskaan naimisiin.

On otaksuttu, että hänen nuoruudenrakastettunsa painostettiin luopumaan avioliittoaikeista, koska Austenin perhe ei ollut kyllin varakas. On myös kerrottu tarinaa "lomaromanssista" meren rannalla. Sillä kertaa avioliittoaikeet murenivat sulhastarjokkaan kuolemaan. Myöhemmin Jane Austenia kosi perhetuttu — varakas, kömpelö ja yksinkertainen nuori mies — mutta Austen kieltäytyi menemästä naimisiin pelkän elatuksen vuoksi.

Charlotte Lucas, yksi Ylpeyden ja ennakkoluulon sivuhenkilöistä, menee naimisiin tärkeilevän herra Collinsin kanssa. Realistisesti hän kuvaa valintaansa: "Tiedäthän, et-ten ole mikään romanttinen ihminen, en ole koskaan ollut. En halua muuta kuin saada viihtyisän kodin."

Vaikka avioliiton solmimisen reunaehdot olivat ankarat ja Austen kuvaa niitä realistisen toteavasti, Austenin kirjailijan mielikuvitus ei jäänyt olosuhteiden vangiksi. Austenin romaaneissa loppu on vähävaraisten sankarittarien kannalta onnellinen kuin saduissa ikään. Neito saa valittunsa, ja siinä samalla juonittelevat ja ilkeämieliset lähimmäiset opetuksen.

Vaikeuksien ja väärinkäsitysten kautta alttarille -juonikuvio ei riitä selittämään Austenin teosten klassikkoasemaa. Parempi selitys ovat hänen omapäiset sankarittarensa ja se, miten hän henkilöidensä edesottamuksia kuvaa. Kasvattitytön tarinan nuhteetonta Fannya, Emman hemmoteltua nimihenkilöä, Ylpeyden ja ennakkoluulon nokkelaa Elizabethia ja Järjen ja tunteiden velvollisuudentuntoista Elinoria yhdistää älykkyys ja hyväsydämisyys.

Sankarittaret perheineen viettävät häkellyttävän vilkasta seuraelämää. Vieraisilla käydään tai vieraita piipahtaa päivittäin. Keskustelu etenee yhtä koukeroisesti kuin kuviotanssit, joita kirjoissa tanssitaan. Kanssakäymisessä tuntuu olevan joukko kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan edetään. Kursailun, kiertelyn ja kohteliaisuuksien lisäksi Austenin henkilöiden sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös kyky tulkita vastapuolen sanallisia askeleita ja mukautua niihin.

Sosiaalisia kuvioita Austen kuvaa pikkutarkasti ja pisteliäästi. Ehkä juuri se onkin Austenin suosion salaisuus. Vaikka mutkat käytöksessä ja puheessa ovat nykyaikaan tultaessa oienneet, ihmismieli tuntuu pysyvän samana. Austen ei sukella sielun syövereihin. Hän kuvaa sen pintaa ja lainehdintaa niin tarkkanäköisesti, että hänen henkilönsä muuttuvat lähes läpinäkyviksi — syvyys nousee näkyviin, vaikka sitä ei kuvatakaan.

Jane Austen oli papin tytär, kaksi hänen kuudesta veljestään päätyi pappisuralle ja pappismiehiä riitti Austenin romaaneihinkin. Tätä taustaa vasten tuntuu hieman oudolta, ettei hän romaaneissaan mitenkään kuvaa kristillistä uskoa tai elämää. Romaanien pappismiehet pitävät kyllä pitkiä saarnoja, mutta ihan maallisista asioista muun seurustelun ohessa. Pappeus ei ole heille kutsumus, vaan herrasmiehelle sovelias tapa hankkia elantonsa siinä missä upseerin urakin.

Tai ehkä Austenin kristillinen tausta sittenkin näkyy hänen kirjoissaan. Moraalifilosofi Alasdair MacIntyre pitää Jane Austenia yhtenä klassisen hyve-etiikan viimeisistä edustajista. Austenin henkilöiden edustamat hyveet — nöyryys, kärsivällisyys ja ystävällisyys — ovat MacIntyren mielestä selvästi kristillisiä.

MacIntyre on kiinnittänyt huomiota myös siihen, kuinka keskeinen asema itsetuntemuksella Austenin romaaneissa on. Itsetuntemus kasvaa omien virheiden ja vikojen tunnistamisen ja katumuksen kautta, kilvoittelun avulla.

Halu kirjoittaa oli Austeneilla sukuvika. Perheessä luettiin paljon. Isä oli koonnut yli 500 niteen kirjaston, mikä ei tuohon aikaan ollut kovin tavallista. Äiti ja isoveli James kirjoittivat runoja, lisäksi James toimitti opiskeluaikoinaan aikakauslehteä. Perhe myös järjesti omia teatteriesityksiä.

Kun Jane Austen noin 12-vuotiaana alkoi kirjoittaa, hän sai perheestään kannustavan yleisön. Ja kun hän sai ensimmäiset romaaninsa valmiiksi, perheen isä alkoi etsiä niille julkaisijaa.

Romaani oli vielä tuolloin, 1800-luvun alussa, suhteellisen uusi taidemuoto. Sen nopea leviäminen ja suuri suosio osuivat samaan aikaan kuin naisten lukutaidon yleistyminen. Eivätkä naiset tyytyneet pelkästään lukemaan romaaneja, he alkoivat Jane Austenin tavoin myös kirjoittaa niitä. Romaani onkin ensimmäinen kirjallisuudenlaji, jonka kehittämisessä naiset ovat olleet lähes alusta saakka mukana.

Vaikka perhe suhtautui myönteisesti Austenin kirjoittamiseen, ei työrauhaa aina löytynyt. Hänellä ei ollut omaa työhuonetta, vaan hän kirjoitti olohuoneessa. Koska hän halusi salata kirjoittamisensa palvelijoilta ja satunnaisilta vierailijoilta, työstä tuli väkisinkin katkonaista. Jonkinlaisen työrauhan turvasi nariseva väliovi, joka varoitti kun joku lähestyi olohuonetta. Näin Austen ehti ajoissa piilottaa paperinsa.

37-vuotiaana Jane Austen kirjoitti kirjeessä aikovansa nauttia siitä, ettei ole enää nuori: siirtävänsä sohvan takan ääreen ja juovansa viiniä niin paljon kuin mielii. Kauan hän ei ehtinyt tällaisista päivistä nauttia. Hän kuoli 41-vuotiaana sairasteltuaan vuoden verran. Syyksi on otaksuttu rintasyöpää.

Jane Austen -filmatisointeja

Emma (1996). Ohj. Douglas McGrath, pääosassa Gwyneth Paltrow.

Järki ja tunteet (1995). Ohj. Ang Lee, pääosissa Kate Winslet, Emma Thompson ja Hugh Grant.

Viisasteleva sydän (1995) Ohj. Roger Mitchell, pääosissa Amanda Root ja Ciarán Hinds.

Ylpeys ja ennakkoluulo (1995, tv-sarja). Ohj. Simon Langton, pääosissa Colin Firth ja Jennifer Ehle.

Ylpeys ja ennakkoluulo (2005). Ohj. Joe Wright, pääosissa Keira Knightley ja Matthew MacFadyen.

Jane Austenin teoksia

Emma

Järki ja tunteet

Kasvattitytön tarina

Leikkiä ja totta

Neito vanhassa linnassa/Northanger Abbey

Tavat ja tunteet

Viisasteleva sydän

Ylpeys ja ennakkoluulo

Muuta kirjallisuutta

Karen Joy Fowler: Jane Austen -lukupiiri. Johnny Kniga 2005.

Alasdair MacIntyre: Hyveiden jäljillä. Gaudeamus 2004.

Carol Shields: Jane Austen. Ilmestyy suomeksi huhtikuussa 2006 Ajatus Kirjojen kustantamana.