Onko siis tehtävä paljon syntiä, että saisi paljon anteeksi — ja sitten voisi rakastaa paljon? Vai eletäänkö kunniallisesti ja kiltisti, niin ettei ole paljon anteeksipyytämistä, mutta ei rakkauttakaan?

Jeesus, Vapahtaja, on anteeksiantaja. Kristittynä eläminen on jatkuvaa anteeksisaamista. Mitä pidempi elämä, sitä enemmän syntejä!

Jeesus opettaa hienovaraisesti fariseukselle, että tämä ei taida tarvita Anteeksiantajaa. Hänellä on vara jopa arvostella mielessään niin anteeksipyytäjää kuin Antajaakin. Mutta mitäpä fariseuksella olisi kaduttavaa, kun hän on elänyt tiukasti sääntöjen mukaan?

Yksi puuttui: rakkaus. Jos fariseus olisi tajunnut itsessään tämän puutteen, hän olisi mennyt tuon naisen viereen itkemään syntisyyttään. Lähimmäisyyden puute, penseys toisia kohtaan ja itselle eläminen, aiheuttavat meidänkin keskuudessamme suunnattomasti kärsimystä.

Kun tämä selviää omakohtaisesti, tulee tarve saada anteeksi suuri syntimäärä. "Jeesuksen jalkojen juureen" päästään nyt ehtoollispöydässä. Siinä voi vaikka itkeä omaa tilaansa, mutta siinä saadaan myös anteeksiantamus. Kristittynä eläminen on elämistä anteeksisaamisesta, jatkuvasti.

Ensi sunnuntai on 2. paastonajan sunnuntai. Sen aihe on Rukous ja usko. Alttarilla on violetti tai sininen liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 25:1–10, 1. Moos. 32:23–32, Jaak. 1:2–6 ja Luuk. 7:36–50.