Martti Lindqvist (1945-2004) kuoli kaksi vuotta sitten keväällä yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla Tansaniassa. Kaikille, jotka ovat Lindqvistin tavanneet, hän on varmasti jäänyt mieleen suurena persoonana. Mutta onko se hyvä lähtökohta Lindqvistin elämästä kertovan kirjan tekemiselle, on jo toinen juttu.

Kotimaa-lehden pitkäaikaisen toimittajan Heikki Tervosen kirjassa käydään läpi Lindqvistin elämänkaarta ja hänen ajatteluaan. Lindqvist puhuu itse kirjojensa, kolumniensa ja hänestä tehtyjen haastattelujen kautta. Lisäksi hänen elämäänsä ja ajatuksiaan kommentoi valtava joukko erityyppisiä ihmisiä, joista osalla on painavaa sanottavaa, osalla ei. Tervonen on toimittajana tehnyt melkoisen työn aineiston hankkimisessa, missä näkyy hänen laaja kirkon tuntemuksensa.

Lindqvist koki uskonnollisen herätyksen rippileirillä, opiskeli papiksi hyvin nuorena ja osallistui aktiivisesti kristilliseen ylioppilasliikkeeseen. Ylioppilasliiton pääsihteerinä hän oli osallisena 1960-luvun lopun kirkollisessa kuohunnassa, jossa hänen johtamansa Suomen Kristillisen Ylioppilasliitto joutui napit vastakkain virallisen kirkon kanssa.

Oikeudenmukaisuus ja heikkojen puolelle asettuminen oli Lindqvistin elämänasenne myös myöhemmin niin yliopistotutkijana, median ahkerasti käyttämänä eettisten asioiden pohtijana kuin käytännön toimijana. Kuten Tervosen kirjasta käy ilmi, Lindqvist uskalsi laittaa itsensä likoon myös ihmisenä. Kun hänen toinen vaimonsa yllättäen kuoli, hän teki suruprosessistaan julkisen kirjoittamalla kirjan, josta on ollut apua monille ihmisille.

Teologina Lindqvist uskalsi puhua myös Jumalan pimeistä kasvoista, vaikka uskoikin Jumalan perimmäiseen hyvyyteen. Ammattiauttajia hän muistutti siitä, että ihmisen on kohdattava realistisesti myös omat varjonsa. Itsensä pitäminen vain hyvänä on äärimmäisen vaarallista.

Elämänsä aikana Lindqvist puolusti ja auttoi vankeja, aidsiin sairastuneita, prostituoituja, ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Ei häntä turhaan hänen kuolemansa jälkeen pidetyssä Mikkelin hiippakunnan synodaalikokouksessa kuvattu tämän ajan laupiaaksi samarialaiseksi. Itse Lindqvist, keskeneräisyyden ja haavoittuvuuden puolustaja, olisi kuitenkin moisia sanoja vierastanut.

Tervosen Lindqvistiä käsittelevän kirjan voima on sen monipuolisuudessa ja näkökulmien runsaudessa, mutta siinä on samalla myös sen heikkous. Kuten Tervonen itse kirjoittaa, kirjan luvut ovat varsin itsenäisiä. Niistä muodostuu punainen lanka, mutta sen seuraaminen vaatii lukijalta melko paljon. Siksi täytyy toivoa, että Lindqvististä kirjoitetaan vielä toinenkin, rakenteellisesti paremmin jäsennelty ja tiiviimpi kirja. Tämä kirkon älykkö, toisinajattelija ja marginaaliin ajautuneiden ihmisten puolustaja on kyllä useammankin kirjan arvoinen.