"Rakkaus on väkevä ko kuolema ja yhtä silmitö ja kyltymätö. Se paahtaa ko tulpalo, Jumalan ihteesä sytyttämä."

Helena Anttosen käsissä Vanhan testamentin Laulujen laulukin kääntyy karjalaksi. Juuri ilmestynyt Mie rakastan sinnuu, karjalaks (Minerva 2006) sisältää Laulujen laulusta tuttujen runojen lisäksi karjalaiskäännöksen muun muassa Eino Leinon, Edith Södergranin, John Donnen ja Shakespearen säkeistä.

Anttoselle itselleen tutuinta karjalaa on Simpeleen murre, mutta hän tunnustaa turvautuneensa myös muutamiin joutsenolaisiin ilmauksiin. Kääntäjä uppoutui työhönsä niin innokkaasti, että kirjaan syntyi myös omia tankarunoja murteella.

Rakkausrunoista omalla kotimurteella pääsevät nauttimaan myös hämäläiset, sillä samaan aikaan ilmestyy Mää rakastan sua, tampereeks. Murrerunokirjojen runoista osa on samoja. Molemmat kääntäjät ovat ennen rakkausrunoilua tehneet murreversion Aku Ankasta.

Karjala on eittämättä Suomen murteista hauskin ja hersyvin. Laulujen laulun karjalaiskäännöstä voi suositella ainakin karjalaishäihin.

"Rakkaani tulee,

minä kuulen hänen äänensä!

Hän kiitää yli vuorten,

hän kirmaa yli kukkuloiden!

kuin gaselli on minun rakkaani,

hän on kuin nuori peura.

Siinä hän on! Hän pysähtyy

ja jää talomme seinustalle.

Hän katsoo ikkunan takaa,

kurkistaa säleikön raosta."

(Raamattu: Laulujen laulu)

"Sielt hää tulloo,

huuto kuuluu tän ast!

Hää lauvallaa porhaltaa mäit

ja kaahajaa kumpareet!

Niiko honkkel hirv, miu kulta

justii ko ihana pampi.

Siin hää nyt on!

Pysähty ko seinää mei talo ettee!

Nyt hää viskas lumpallo ikkunaa,

nyt verhoi välist kurkkii!"

(sama karjalaksi)