Sivun toiminnot

Siunauskappelin rakentamisesta valitus

Helsingin hallinto-oikeudelle on jätetty valitus, joka koskee uuden siunauskappelin rakentamista Helsingin pitäjän kirkonkylään. Valituksen on jättänyt vihersuunnittelija Tuulikki Knuutila.

Knuutilan mukaan rakentamispäätöstä tehtäessä ei ole otettu huomioon alueen suojelua. Uudelle siunauskappelille on valittajan mukaan tilaa peltoalueella nykyisten hautapaikkojen läheisyydessä. Vanhaa kappelia voidaan käyttää vielä 20–30 vuotta, ja kirkkoa voidaan käyttää isoihin hautajaisiin kuten tähänkin asti, perustellaan valituksessa.

Vantaan seurakuntien kirkkovaltuusto hyväksyi uuden kappelin suunnitelmat ja rakentamispäätöksen helmikuussa. Samassa yhteydessä päätettiin purkaa vanha kappeli.

Hallinto-oikeus on siirtänyt valituksen kirkkohallituksen käsiteltäväksi.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...