Vantaalle vajaa vuosi sitten muuttanut Ritva Lehto-Kekki on tehnyt elämänsä varrella monenlaisia töitä. Kansakoulun jälkeen hän kävi ammattikoulun ja valmistui modistiksi, mutta päivääkään hän ei ole ollut hatuntekijänä.

— Se ei kiinnostanut minua.

Ritva Lehdosta tuli ensin juoksutyttö valokuva-alan yritykseen. Välillä hän suoritteli oppikouluopintoja kansanopistossa. Hän harjoitteli lastenhoitoa ja kehitysvammaisten hoitoa pyrkiäkseen hoitoalalle.

Parikymppisestä nuoresta naisesta tuli myyjä kotikaupunkinsa Tampereen ensimmäiseen valintamyymälään.

— Myyjän työ jäi sen jälkeen, kun osallistuin kesällä 1973 Helsingin Saalemissa pidettyyn seminaariin.

Ilosanomaa pantomiinina

Syksyllä 1973 Ritva Lehto lähti kolmeksi kuukaudeksi raamattukouluun Tanskaan. Sitten hänestä tuli päätoiminen, mutta palkaton työntekijä vapaaehtoisten lahjoitusten varassa toimivaan kansainväliseen yhteiskristilliseen järjestöön, joka aloitteli toimintaansa myös Suomessa.

Tavoitteena oli levittää kristillistä ilosanomaa kaikkialla, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

— Julistuksen ja musiikin lisäksi sanomaa välitettiin uusin välinein: tuohon aikaan esimerkiksi draaman ja pantomiimin käyttäminen hengellisessä työssä oli uutta.

Vuonna 1976 Ritva Lehto matkusti Kanadaan ja Yhdysvaltoihin työskennelläkseen järjestön sikäläisessä alaosastossa. Työ tähtäsi siihen, että kristillistä sanomaa levitettäisiin Itä-Eurooppaan: rautaesiripun takana eläville ihmisille, jotka eivät saaneet harjoittaa uskontoa kotimaansa kommunistisen ideologian takia.

— Minä en osannut englantia, niin että olisin voinut pitää puheita Amerikassa. Minä lauloin, Ritva Lehto-Kekki muistelee.

Jumala pitää hulluistaan huolen

Mutta laulaa Ritva Lehto osasi. Kaksitoistavuotiaasta hän oli säestänyt kitaralla duettoja: kaksoissisko lauloi alttoa ja Ritva itse sopraanoa. Yleisönä oli tavallisesti ollut Tampereen helluntaiseurakunnan väki.

— Olin viisivuotias, kun äitimme tuli uskoon ja liittyi helluntaiseurakuntaan. Usko muutti häntä hyvin paljon. Ehkä sen takia minäkin olin jo kuusivuotiaana valmis jättämään elämäni Jeesukselle — uskomaan siihen, että hän on kuollut puolestani ristillä.

— Uskon, että Jumalalla on suunnitelma jokaista ihmistä varten. Samoin myös sen, että "kun antaa oikeutensa Jumalalle, saa myös kokea hänen etuoikeuksiaan". Ehkä suunnilleen sama on joskus ilmaistu sanomalla, että Jumala pitää hulluistaan huolen.

Liki vuoden kestäneestä Amerikan-reissusta oli se etu, että Ritva Lehdolta alkoi englannin kieli sujua. Taidolle löytyi käyttöä Wienissä, jossa hän työskenteli seuraavat vuotensa järjestön kansainvälisessä koulutuskeskuksessa. Siellä valmennettiin ihmisiä lähetystyöhön "suljettuihin maihin": Romaniaan, Unkariin, Puolaan, Jugos-laviaan, Neuvostoliittoon.

Paluu suomalaiseen arkeen

1980-luvun alussa Ritva Lehto palasi Suomeen, mutta jatkoi vielä muutaman vuoden kansainvälisen yhteiskristillisen järjestön palveluksessa. Sen jälkeen alkoi paluu tavalliseen suomalaiseen työelämään ja arkeen.

Työpaikka löytyi kouluavustajana Espoossa. Työn ohella Ritva Lehto on opiskellut musiikkia, kieliä ja kasvatustiedettä. Parin viime vuoden aikana hän on hoidellut opettajansijaisuuksia, ja tällä hetkellä hän työskentelee luokanopettajana Vantaalla.

Pitkään sinkkuna elänyt nainen avioitui 1990-luvun puolella suomalaisen Jounin kanssa.

— Olin itkenyt usein yksinäisyyttäni Jumalan edessä. Kolmikymppisenä minulle tuli varmuus siitä, että vielä joskus menisin naimisiin.

Pariskunta löysi toisensa toimiessaan Perjantai Kristukselle tai nykyiseltä nimeltään One Way Mission -liikkeessä, jossa he tekevät edelleenkin vapaaehtoistyötä. Lisäksi Ritva Lehto-Kekki esiintyy kirkoissa muun muassa Sanan ja rukouksen illoissa.

Luottamuspula helpottui

— Ei kenenkään elämä ole pelkästään iloa ja onnea. Joskus sairaus tekee ihmisen katkeraksi, mutta toisinaan taas vetää lähemmäs Jumalaa, päättelee Ritva Lehto-Kekki, joka on kokenut vakavan sairauden.

— Ystävien rukoustuki kantoi ahdistuksen aikoina.

Sairauslomallaan Ritva Lehto-Kekki kertoo lukeneensa Raamattua ja rukoilleensa. Lähemmäs Jumalaa hän muistaa päässeensä myös silloin, kun löysi lopulta isäsuhteensa.

— Vanhempani erosivat, kun olin vajaan vuoden ikäinen. Lapsena minulla ei ollut oikein käsitystä isästä enkä ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, että Taivaan Isä pitää huolen ihmisistä. Vieraassa kulttuurissa eläessäni Jumala alkoi parantaa sisintäni ja isän puutteesta johtunutta luottamuspulaani. Jumalasta tuli minulle rakastava isä.

Niinpä Ritva Lehto-Kekki laulaa mielellään Raamatun tekstiin säveltämäänsä Jumalan rakkauslaulua: "Älä pelkää, äläkä arkaile. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Minä rakastan sinua."

Todennäköisesti laulu kuullaan ensi viikolla myös Kaivokselan kirkossa, kun Ritva Lehto-Kekki esiintyy siellä Sanan ja rukouksen illassa.

Mikä ihmeen sanan ja rukouksen ilta?

Viisikymmentä vuotta sitten jumalanpalvelukset olivat paljon nykyisiä kaavamaisempia. Ideoita vapaamuotoisempien kokoontumisten järjestämiseen saatiin Amerikkaa myöten.

— Sanan ja rukouksen illat syntyivät, kun vapaamuotoiset puheet ja rukoukset koottiin samaan tilaisuuteen. Siihen, että näin kävi, vaikuttivat varmastikin 1940- ja 1950-luvulla kirkon sisällä toimineet herätysliikkeet, esimerkiksi Suomen Raamattuopisto, kertoo professori Esko Koskenvesa.

Nykyään kirkoissa pidettävät Sanan ja rukouksen illat voivat poiketa toisistaan paljonkin, mutta aina niissä on puheita, lauluja — usein lauluryhmä — ja paljon rukousta.

— Ihmiset voivat tuoda iltoihin omia rukousaiheitaan kirjoittelemalla rukouslappuja. Käytäntö on levinnyt niistä myös nykyjumalanpalveluksiin, Koskenvesa jatkaa.

Sanan ja rukouksen iltojen järjestämisessä ja toteuttamisessa on seurakuntalaisilla paljon aktiivisempi rooli kuin perinteisissä jumalanpalveluksissa. Yleensä ilta päättyy siihen, että ihmisille tarjotaan mahdollisuus tulla kirkkosalin etuosaan siunattaviksi.

Sanan ja rukouksen iltoja Vantaalla

— su 12.3. klo 18 Tikkurilan kirkossa

— ti 14.3. klo 19 Korson kirkossa

— ke 15.3. klo 18.30 Martinristissä

— su 19.3. klo 18 Kaivokselan kirkossa